Hyppää sisältöön

Lahti Priden teemana Turvallisempi tulevaisuus – tutustu viikon ohjelmaan

Lahti Pride järjestetään kahdeksannen kerran toukokuussa, 22.5–28.5.2023. Viikon aikana kaikille lahtelaisille on tarjolla monipuolista ohjelmaa.
Ihmisiä kävelee jonossa, kädessä heillä on sateenkaarenvärisiä lippuja.

Vuoden 2023 Lahti Priden teemana on Turvallisempi tulevaisuus. Tapahtumaviikolla nostetaan esiin sateenkaarivähemmistöjen kohtaamia haasteita ja tarjotaan turvallisia ja yhteisöllisiä kokemuksia niin sateenkaariväestölle kuin myös tukijoille, liittolaisille ja kaikille kiinnostuneille.

Lahti Prideilla noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

Viikon aikana on luvassa muun muassa luentoja, keskustelutilaisuuksia ja taidepajoja. Viikko huipentuu Lahti Pride -kulkueeseen ja iltajuhlaan lauantaina 27.5.

Tapahtuman järjestää vapaaehtoisvoimin Lahden SETA ry. Tapahtuman yhteistyökumppaneina toimivat muun muassa Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva ja Lastu-kirjastot. Tapahtuman suojelijana toimii LAB-ammattikorkeakoulun rehtori Turo Kilpeläinen.

Tutustu Lahti Pride -viikon ohjelmaan

Aihealueet