Hyppää sisältöön

Lahti teko -tunnustus myönnettiin Lahden Pelicans -jääkiekkojoukkueelle

Lahti teko -tunnustuksen myöntäneen valtuustotoimikunnan mukaan Pelicansin pitkäjänteinen työ on vahvistanut entisestään Lahden asemaa merkittävänä urheilukaupunkina.
Kaksi henkilöä polvillaan ja neljä henkilöä takana rivissä Lahden Pelicans-pelipaidat päällä.

Lahti teko -tunnustus jaetaan tärkeästä ja palkitsemisen arvoisesta, sykähdyttävästä teosta tai toiminnasta Lahden kaupungin kehittämisen edistämiseksi. Lahden kaupungin valtuustotoimikunta myönsi vuoden 2024 tunnustuksen Lahden Pelicans -jääkiekkojoukkueelle.

Lahden Pelicans on tehnyt pitkäjännitteistä työtä ja sen menestys sekä eteneminen finaalipeleihin asti kausilla 2022–23 sekä 2023–24, on ollut sykähdyttävää. Pelicans kasvattaa myös tulevaisuuden pelaajalupauksia ja tekee vahvaa juniorityötä. Joukkue on nostanut jääkiekkohenkeä ja vahvistanut entisestään Lahden asemaa merkittävänä urheilukaupunkina.

Joukkueen sitoutuminen ja usko menestykseen ovat herättäneet positiivista huomiota ja kohottaneet Lahden kaupungin mielikuvaa. Joukkue on tuonut kaupungille maanlaajuista medianäkyvyyttä.

Pelicansin järjestämät tapahtumat, kuten Lahes täydellinen kisakatsomo, ovat tuoneet ihmisiä yhteen ja lisänneet yhteisöllisyyttä kaupungin keskustassa. Kotipelit ovat olleet suosittuja ja tuoneet jääkiekkovierailijoita myös muualta Suomesta. Tämä on osaltaan lisännyt kaupungin elinvoimaisuutta.

Ympäristökaupunki Lahti on ylpeä siitä, että Lahden Pelicans on maailman ensimmäinen hiilineutraali jääkiekkojoukkue. Pelicansin hiilijalanjälki on vähentynyt yli 70 prosenttia, mikä on parantanut Lahden kaupungin tunnettuutta ympäristöystävällisenä kaupunkina.

Tunnustuksen vastaanottajien lisäksi tilaisuuteen osallistui valtuustotoimikunta, kaupunginhallituksen puheenjohtajisto, kaupunginjohtaja ja kaupungin johtoryhmän jäseniä.

Lisätiedot:
Anu Valtavaara, hallintojohtaja, p. 044 716 1416