Hyppää sisältöön

Lokakuussa Lahden väkiluku oli 120 696

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Lahden väkiluku oli lokakuun 2023 lopussa 120 696. Kaupungin väkiluku on kasvanut vuoden alusta 521 asukkaalla ja vuoden takaisesta 613 asukkaalla. Tarkasteltaessa pelkästään lokakuuta väkiluku kasvoi 20 asukkaalla.

Tammi-lokakuun aikana tulomuuttoja Lahteen muista kunnista oli 49 vähemmän kuin lähtömuuttoja. Maahanmuuttoja oli 1 096 enemmän kuin maastamuuttoja. Ukrainalaiset ovat voineet anoa kotikuntaa 1.3.2023 alkaen, kun oleskelu Suomessa on kestänyt 12kk. Tämän mukaan ukrainalaiset alkoivat näkyä ennakkoväkiluvussa ja muuttotilastoissa maaliskuussa. Vuoden 2023 maalis-lokakuussa 399 ukrainalaista on saanut kotikunnakseen Lahden ja pelkästään lokakuussa 47 ukrainalaista.

Syntyneitä oli 508 vähemmän kuin kuolleita. Tammi-lokakuun aikana syntyi 695 lasta eli 43 lasta vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2022. Kuolleiden määrä oli 1 203, mikä on 9 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lokakuun ennakkotilaston mukaan ulkomailta muutti Lahteen tammi-lokakuussa 1 277 henkeä ja Lahdesta muutti ulkomaille 181 henkeä. Maahanmuuttoja oli 551 enemmän ja maastamuuttoja 10 enemmän kuin edellisvuoden tammi-lokakuussa. Tammi-lokakuun aikana tulomuuttoja Lahteen muista kunnista oli 4 647 ja lähtömuuttoja Lahdesta oli 4 696. Edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna tulomuutto Lahteen väheni 285 muutolla ja lähtömuutto Lahdesta väheni 261 muutolla.

Lähde: Tilastokeskus, Väestötilastopalvelu

Väestökatsaus