Hyppää sisältöön

Lumen ja sulamisvesien laatua tutkitaan Lahdessa ja Hollolassa

Luminäytteenottopaikka sekä lumipuntari Soramäentiellä (vas.) sekä näytteenoton jälkeen hyvin erotettavissa olevia erilaatuisia penkan lumikerrostumia. Kuva: Onni Varjos / Sitowise Oy.

Lahden kaupunki ja Hollolan kunta ovat kuluvan vuoden talven aikana käynnistäneet uuden Talvisaikainen hulevesien hallinta, riskien tunnistaminen ja maankäytön suunnittelu – hankkeen.

Hankkeessa kartoitetaan talvisaikaisten hulevesien pinta- ja pohjavesille aiheuttamia riskejä, joiden ennakoidaan kasvavan muuttuvan ilmaston myötä yleistyvien talvisaikaisten sulantajaksojen sekä erilaisten ääri-ilmiöiden kuten rankkasateiden seurauksena. Parempi ymmärrys talvisaikaisiin hulevesiin liittyvistä riskitekijöistä mahdollistaa myös niihin varautumisen mm. maankäytön suunnittelun sekä lumen varastoinnin, siirron ja muun käsittelyn käytäntöjä kehittämällä.

Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa selvitetään kaupunkialueelle sekä liikenneväylien varteen kerääntyvän lumen sisältämien haitta-aineiden esiintymistä keräämällä lumi- ja sulamisvesinäytteitä Lahden ja Hollolan alueilla. Erityistä huomiota kiinnitetään katualueilla käytettyjen erilaisten liukkaudentorjunnan menetelmien vaikutukseen lumen ja sulamisvesien laatuun. Luminäytteenotot on toteutettu maaliskuussa ja sulamisvesinäytteenotot huhtikuussa niitä häirinneiden yöpakkasten suurimmaksi osaksi väistyttyä. Näytteenottojen tuloksia hyödynnetään hankkeen toisessa vaiheessa tehtävän maankäytön suunnittelun sekä lumen käsittelyn käytäntöjen kehittämisen perustana.

Hanke päättyy vuoden 2024 lopussa. Ympäristöministeriö on rahoittanut hanketta 54 720 eurolla vesiensuojelun tehostamisohjelmasta.

Lisätietoja:

Lahden kaupunki:           Hulevesi-insinööri Juhani Järveläinen, +358 50 559 4083

Hollolan kunta:               Vesihuoltopäällikkö Riikka Johansson, +358 44 780 1182
Projektipäällikkö Ari Rinkinen, +358 44 780 1453

www.ym.fi/vedenvuoro 

ELY-keskuksen tiedote myönnetyistä kaupunkivesiavustuksista:

https://www.sttinfo.fi/tiedote/kaupunkivesien-hallinnan-ja-haitallisten-aineiden-vahentamisen-hankkeille-750-000-euroa-vesiensuojelun-tehostamisohjelmasta?publisherId=69817869&releaseId=69972801