Matkakeskukselle rakennetaan uusi pyöräkatos, jonka työmaa vaikuttaa erityisesti jalankulku- ja pyöräliikenteeseen radan eteläpuolella, Uudenmaankadun ja Radanpään kulmauksessa. Työt alkavat roudan sulatuksella ja vanhojen katosten poistamisella. Vanhoja katoksia on suunniteltu sijoitettavaksi myöhemmin Launeen perhepuistoon.
Työmaa haittaa erityisesti alueen jalankulku- ja pyöräliikennettä, ja esimerkiksi nostotöiden aikana viereinen väylä voi olla väliaikaisesti suljettu.
Työmaan ajan pyöräilijöille suositellaan, että he käyttävät Uudenmaankadun toisella puolella tunnelissa sijaitsevaa pyöräpysäköintitilaa, jossa on myös mahdollisuus maksullisen ja suljetun pyörätallin käyttöön.
Tavoitteena on, että uusi katos valmistuu huhtikuussa. Katos tarjoaa noin 90 pyöräpaikkaa ja se on valaistu, viherkattoinen ja puurimoitettu julkisivultaan. Tämä yhteishanke Väyläviraston kanssa lisää alueen paikoituksen määrää, sillä nykyinen kapasiteetti on havaittu kesäkaudella riittämättömäksi. Lisäksi uusi katos tarjoaa paremman sääsuojan myös talvella.
Työmaa-alue on aidattu, ja pysäköityjen pyörien pois hakemisesta on tiedotettu paikan päällä. Jos pyörä on jäänyt vielä alueelle, sitä voi tiedustella poistamisen jälkeen urakoitsijalta, jonka yhteystiedot löytyvät työmaataulusta.
Havainnekuvat: Arkviiri
-
Juhana Polojärvi
Liikenneinsinööri
-
Petteri Väisänen
Projektipäällikkö
(toteutus)