Hyppää sisältöön

Mattsonin aukio Malskin korttelissa valmistui 

Asukkaiden toiveesta aukiolle lisättiin istutuksia, penkkejä ja pyöräparkkeja rauhoittamaan turhaa läpiajoa.   

Samalla kunnostettiin aikaisemmat penkit ja istutusaltaat. Tavoitteena on rauhoittaa Malskin kävelyaluetta autoliikenteeltä ja lisätä alueen viihtyisyyttä.  Lahti Energia asentaa vielä syksyn aikana valaistuksen pergoloihin.

Muutostyöt alkoivat jo viime vuonna, jolloin alueen kulkureiteille tehtiin hidastekavennuksia. Nyt aukiolla ilahduttavat muun muassa lamohietakirsikka, keijuangervo ja villiviini ja pergoloiden spottivalaisimet tuovat tunnelmallista valaistusta pimeään aikaan. Yksi istutusallas jää vielä odottamaan myöhempää toteutusta ja sen vuoksi aukiolla on edelleen muutama betonilammas ajoesteenä.

Toivottavasti alueen asukkaat ottavat uudistuneen aukion yhteisölliseksi olohuoneekseen.

Projektipäällikö  Kati Konivuori   

Muutoksen taustalla on tarpeeton läpiajoliikenne. Malskin korttelin keskialue on kaavoitettu jalankululle ja pyöräilylle. Sallittua ovat vain huolto- ja pelastusliikenne, sekä tontin pysäköintialueelle ajo. Alueella ajettaessa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta, nopeus on sovitettava jalankulun mukaiseksi, eikä se saa ylittää 20 kilometriä tunnissa.

Rajoituksista huolimatta alueella on ajettu tarpeettomasti, mikä on häirinnyt asukkaita ja luonut vaaratilanteita. Alue uudistettiin asukkaiden toiveita kuunnellen.

Aihealueet