Jos Lahden vanhan kansanopistorakennuksen seinät osaisivat puhua, niillä olisi varmasti kerrottavanaan paljon vereviä kasvutarinoita. Varsinkin nuorista, jotka ovat olleet juuri löytämässä polkuaan ja itseään.
Kuhmosta Lahteen teatterilinjalle tulleen Minja Kosken tarina olisi vuorossa vuonna 2002. Pienen kaupungin tytölle Lahti tuntui kiehtovalta. Viisilapsisen perheen kuopus oli toki sosiaalista elämää aiemminkin joutunut opettelemaan.
– Yhtäkkiä ympärillä oli samanhenkisiä ihmisiä. Vahvistui tunne siitä, että haluan tehdä teatteria, mutta jotenkin niin, että liike, musiikki ja teatteritaide yhdistyisivät.
Koski oli harrastanut pitkään tanssia ja huilun soittoa. Hän olisi halunnut opiskella tanssiteatteria, mutta sellaista linjaa ei Suomessa ole. Lahden kansanopistosta Koski oli kuullut hyvää ja päätti lähteä katsomaan.
– Samanikäisten, samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa oli ihana olla. Asialla oli toinen puoli eli kova kilpailu. Itse en ikinä edes hakenut teatterikorkeakouluun, koska koen kilpailuasetelman valtavan ahdistavana. Löysin itselleni toisenlaisen reitin olla esiintyvä taiteilija.
Muutto takaisin Lahteen
Kansanopistovuoden jälkeen polku vei Helsinkiin Kallioon ystävien perässä. Koski opiskeli teatterimaskeerausta ja hoiti siskon lasta. Helsinki ei jaksanut viehättää kuin vuoden, ja hän muutti takaisin Lahteen poikaystävän perässä.
– Muutto takaisin tuntui hyvältä ja sen jälkeen en ole muualle kaivannutkaan. Helsingissä asuvat ystävät kyselivät aikansa, koska muutan sinne. Jossain vaiheessa he lopettivat sen, koska tajusivat, että en ole sinne enää muuttamassa. Tämä on minulle juuri oikeankokoinen kaupunki.
Lahdessa vielä 2000-luvun alussa opiskeltiin taidetta monipuolisesti, esimerkiksi kuvataideinstituutissa ja ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalla.
– Oli huima tee se itse -meininki. Pyörin paljon Taidepanimolla ja Torvessa. Tapasin valtavasti inspiroivia, sydämellisiä ja tekeviä ihmisiä. Se oli ihanaa aikaa, kunnes taidekoulutusta alettiin ajaa alas. Se oli musta kausi Lahdessa.
Koski opiskeli Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalla. Teatteri Vanhaan Jukoon hän oli tutustunut jo aiemmin kaupungin Kulttuurilla työhön -hankkeen kautta. Vanhasta Jukosta löytyi henkinen koti, jossa edelleen Koski tekee freelance-näyttelijän työtä. Hän näyttelee marraskuussa ensi-iltaan tulevassa Tuntemattomassa sotilaassa.
Minja KoskiJukossa on eri-ikäisiä ihmisiä ja kannustava meininki. Siellä koin, mitä teatterin tekeminen parhaimmillaan voi olla. On tärkeää, että on erilaisia tapoja tehdä taidetta. Kulttuurin moninaisuus on olennaista. Kaikki eivät halua tai voi työskennellä laitoksessa. Itse olen työskennellyt sekä laitoksissa että ryhmissä.
Kilpailtu teatteriala epäilytti
Ennen Vanhaan Jukoon astumista Minja Koski epäili vielä vahvasti, onko kilpailtu teatteriala hänen juttunsa.
– Jukossa on eri-ikäisiä ihmisiä ja kannustava meininki. Siellä koin, mitä teatterin tekeminen parhaimmillaan voi olla. On tärkeää, että on erilaisia tapoja tehdä taidetta. Kulttuurin moninaisuus on olennaista. Kaikki eivät halua tai voi työskennellä laitoksessa. Itse olen työskennellyt sekä laitoksissa että ryhmissä.
Kosken mukaan Lahden kulttuurielämä on edelleen runsas ja pieniäkin tekijöitä riittää.
– Lahdessa on hienoja tanssin, teatterin, musiikin ja elokuvan ammattilaisia ja ryhmiä. Valitettavasti vähemmän nykyään on nuoria tekijöitä, mikä hieman huolestuttaa.
Teatteri Vanha Jukossa Koski koelauloi muusikkolegenda Kaj Chydeniukselle, joka halusi tehdä hänen kanssaan yhteistyötä. Yhteistyö on kestänyt nyt yli kymmenen vuotta ja siihen on sisältynyt levytyksiä ja konsertteja jopa Saksassa saakka.
– Yhteistyö hänen kanssaan on ollut valtavan merkittävä, varsinkin oman musiikin tekemisen kannalta. Kaj ei paljon inspiraatiota ole odotellut – ei muuta kuin istuu perseelleen ja alkaa tehdä. Välillä voi tulla kuraa, välillä timanttia, pääasia kunhan tekee eikä lamaannu.
Koski aloitti artistinimellä M oman musiikin julkaisemisen albumilla Tehtaantyttö vuonna 2017. Nyt tekeillä on jo viides albumi. Keväällä julkaistu Lauluja 60-luvulta oli poikkeus Kosken tuotannon elektroniseen tunnelmalliseen musiikkiin. Levy koostuu 60-luvun iskelmistä. Niistä Koski on aina pitänyt, Laila Kinnusen ihailu tarttui aikanaan äidiltä.
– Korona antoi albumille aikaa. Oli ihana kokoontua ystävien kanssa tallentamaan ja esittämään vanhoja biisejä. Niitä on ihana myös esittää.
Melankolisuus aina läsnä
Nuoruusvuodet Kuhmossa innoittivat Kosken ensimmäistä levyä, toisella albumilla Näytän missä asun on taas Lahti-sävyjä. Nimikappaleeseen tuli inspiraatio Loviisankadulla.
– Kuulin kerran Torven edessä pilkun jälkeen, kun henkilö houkutteli toista kotiinsa luovalla iskurepliikilla: ”Mulla on uusi hieno kitara. Tuu testaamaan sitä”. Sitten aloin miettiä, millä erilaisilla keinoilla toista voisi houkutella kotiinsa ja tein laulussani matkan omaan kotiini kuvitteellisen henkilön kanssa.
Laulu Puolipilvistä säätä kertoo Lahdesta kaupungintalon näkökulmasta ja Punainen ovi taas Radiomäestä. Kosken kappaleissa on pieni melankolisuus lähes aina läsnä.
– Kuolema ja elämän kiertokulku ovat mietityttäneet aina ja ehkä persoonassani on sellainen pieni melankolisuus pohjavireenä. Kaikkea kokemaansahan sitä taiteessaan käsittelee, se on jokapäiväistä ihmettelyä, mitä tämä kaikki on. Pohdintoja päätyy biiseihin.
Lahti on Kosken mukaan inspiroiva kaupunki laulaja-lauluntekijälle. Parasta lääkettä luovuudelle on mennä metsään. Mitä vähemmän ihmisiä, sen parempi.
– Riepu-koirani kanssa kulkiessa pitkin Lahden maastoja syntyvät parhaat ideat. Sitten ei auta muuta kuin istua pianon ääreen ja tehdä. Biisien teko on aika yksinäistä puuhaa, mutta onneksi keikat ja teatteri taas sosiaalisuudellaan tuovat siihen hyvää vastapainoa.
Tarve tulla nähdyksi
Minja Koski ei ujoutensa takia peruskoulun ensimmäisellä luokalla puhunut yhtään mitään. Hän nautti kuitenkin Tenavatähdet-ohjelmasta ja ihaili pieniä lavatähtiä. 40 vuotta marraskuussa täyttävästä ujosta kuhmolaistytöstä on tullut kuitenkin monien lavojen lahtelainen. Se on vaatinut paljon työtä.
– Kaikilla ihmisillä on tarve tulla nähdyksi. Tunnen paljon muita esittävän taiteen ammattilaisia, jotka ovat pohjimmillaan hyvin ujoja. Koska emme ole halunneet olla esillä, olemme ehkä enemmän tarkkailleet ja saaneet paljon sen myötä eväitä omaan taiteen tekemiseen.
Koski rakastaa kyllä esiintyä, mutta ei halua työn ulkopuolella olla keskipisteenä. Tulevissa 40-vuotiskemuissaan hän toivoo, että vieraat esiintyvät.
– Esiintyjänä ja katsojanakin minua kiinnostaa erityisesti aito läsnäolo ja kontakti. Maine ja mammona eivät ole motiivini tekemisessäni ja viihdyn erittäin hyvin indie-artistina. Haluan tehdä omaa taidettani ja on aivan ihanaa, jos joku saa siitä kiinni.
Teksti: Maija Joutjärvi
Kuvat: Lassi Häkkinen