Hyppää sisältöön

MoodFestiin odotetaan tuhatta nuorta – mukana Helmeri Pirinen

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen nuorisovaltuusto järjestää MoodFestin nuorten mielen hyvinvoinnin edis-tämiseksi Lahden torilla maanantaina 7. lokakuuta kello 16–19.
Kuvassa Antti Hirvi ja Helmeri Pirinen.

– Odotamme tapahtumaan osallistuvan noin tuhat nuorta, projektipäällikkö Mona Parviainen arvioi.

Iltapäivä käynnistyy Skuutilla Suomen halki -tempauksella, kun Irti huumeista ry:n Atso Tillgren saapuu torille. Tapahtuma jatkuu somevaikuttaja ja scoottitähti Helmeri Pirisen Best Trick -kisalla ja illan päättää artisti Sara Been konsertti.

– Meidän pisteessämme pääsee testaamaan scoottausta, tuomme laitteet ja kypärät paikalle ja järjestämme kaikille vapaan pujottelukisan säävarauksella. Käymme myös tutustumassa hyvinvointialueen ja yhdistysten ständeille yhdessä nuorten kanssa, Helmeri Pirinen kertoo.
Scoottausharrastusta tavataan pitää riskialttiina lajina, mutta Pirisen mukaan harrastus liikuttaa nuoria ja lisää mielen hyvinvointia.

– Mielen hyvinvoinnin kannalta isoin juttu on meidän turvallinen yhteisömme. On ihan sama, mistä tulet, mihin uskot tai mikä on ihonväri tai sukupuoli – kaikki ovat tervetulleita lajin pariin, Pirinen sanoo.
– Olemme saaneet palautetta esimerkiksi koulukiusatuilta ja heidän vanhemmiltaan siitä, että scoottausryhmän avulla on saatu uusia kavereita ja mukava harrastus.

Esiintymislavalla nähdään myös hyvinvointialueen ja yhteistyökumppaneiden asiantuntijahaastatteluja. Päijät-Hämeen hyvinvointialueen nuorten palveluista ovat esillä muun muassa Opiskeluhuoltamo, psykofyysinen fysioterapia ja lasten ja nuorten kuntoutus sekä lasten ja nuorten ohjatut omahoidot.

Nuoria houkutellaan tutustumaan palveluihin eri pisteissä kiertävän rastitehtävän avulla. Seurakunnan walk-in pisteellä pääsee tutustumaan matalan kynnyksen maksuttomaan lyhytterapiaan.
– Kannattaa tulla jutuille, on sitten tekijä tai kokija, hankekoordinaattori Valtteri Tikka kaupungin nuorisopalveluista kannustaa.

Paikalla on myös Finesportsin peliteltta, jossa pääsee pelaamaan kaikille sopivia, yhteisöllisyyteen kannustavia pelejä.

Moodfestin juontaa tapahtuma-alan opiskelija Annika Arola LAB-ammattikorkeakoulusta.

Ohjelma

Klo 16 MoodFestin avaus

Klo 16.10 Skuutilla Suomen halki matkaavan Atso Tillgrenin saapuminen

Klo 16.30-17.30 Helmeri Pirisen Best trick -show ja Meet&Greet

Klo 17.30 Asiantuntijat lavalla

Klo 18 Sara Been konsertti

Klo 18.30 Asiantuntijat lavalla

Klo 19 MoodFest päättyy

 

Hyvinvointialue tekee tapahtuman tiiviissä yhteistyössä Lahden kaupungin ja Lahden seurakuntien kanssa.

Lisätiedot

Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Jenna Villanen, hyvinvointialueen valmistelu- ja tiedonhallinta-asiantuntija, p. 044 482 3576, jenna.villanen@paijatha.fi

Lahden kaupunki, nuorisopalvelut
Valtteri Tikka, hankekoordinaattori, p. 044 018 7333, valtteri.tikka@lahti.fi