Tapahtuman aikana lavalla nähdään 17 erilaista esitystä. Nuoret esiintyvät joko yksin tai yhdessä ryhmänsä kanssa edustaen omaa taiteenlajiaan. Luvassa on monenlaisia laulu-, musiikki- ja tanssiesityksiä sekä sirkustaidetta, kuten hulavanne- ja valojongleerausesitykset.
Esitysten seuraamisen lisäksi tapahtumassa voi muun muassa pelata reaktiopeliä tai askarrella. Paikalla on myös hattarakoju ja kahvio, josta voi ostaa suolaista tai makeaa purtavaa. Tapahtumassa saa liikkua vapaasti ja sisään pääsee koko ajan.
Tapahtuman järjestää Lahden kaupungin nuorisopalveluiden Mahdollistamo-hanke, jonka toiminta pohjautuu 10–29-vuotiaiden nuorten unelmien toteuttamiseen taiteen ja kulttuurin saralla. Tapahtuma on maksuton, ikärajaton ja päihteetön. Tapahtumapäivänä Saima 6:n ovet avataan kello 12.30. Käyntiosoite on Saimaankatu 6.
Lisätietoja
Pilvi Hokkanen
kulttuurituottaja
Lahden kaupungin nuorisopalvelut
p. 044 483 1727
pilvi.hokkanen@lahti.fi
Laura Peltoniemi
hankekoordinaattori, Mahdollistamo-hanke
Lahden kaupungin nuorisopalvelut
p. 044 482 6730
laura.peltoniemi@lahti.fi