Vuonna 2023 kasvihuonekaasupäästöt laskivat Suomen kunnissa keskimäärin yhdeksän prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Lahdessa lasku oli kuusi prosenttia ja Päijät-Hämeessä viisi prosenttia. Suurin vaikutus myönteiseen kehitykseen oli energiasektorin, erityisesti sähköntuotannon, päästöjen vähentymisellä.
Lahdessa kulutussähkön ja sähkölämmityksen päästöt vähenivät jopa 36 prosenttia, mutta kaukolämmön päästöt nousivat 15 prosenttia.
Liikenteen päästöt korostuvat
Energiasektorin päästöjen pienentyessä muiden päästösektorien kuten tieliikenteen, työkoneiden ja jätteiden käsittelyn merkitys päästöissä korostuu. Vuonna 2023 tieliikenteen päästöt olivat Lahdessa 41 prosenttia kokonaispäästöistä.
Vaikka tieliikenteen päästöt laskivat 4 prosenttia vuoteen 2022 verrattuna, kehitys ei ole riittävän nopeaa. Syynä ovat biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen viivästyminen ja sähköistymisen hitaampi eteneminen.
– Liikenteen päästövähennysten osalta tarvitsemme kunnianhimoisempia toimia sekä valtakunnallisesti että paikallisesti, toteaa ympäristökoordinaattori Aino Kulonen.
Päästölaskennan aineistot ovat avoimesti kaikkien käytettävissä
Suomen ympäristökeskus (Syke) laskee vuosittain käyttöperusteisten ilmastopäästöjen määrän kaikille Suomen kunnille, maakunnille ja ELY-alueille. Päästöt lasketaan kaikille kunnille yhdenmukaisella kansainvälisiä ohjeistuksia noudattavalla laskentamenetelmällä. Vuoden 2023 lopulliset päästötiedot julkaistaan toukokuussa 2025.
Lisätietoa
- Päästötietopalvelu (hiilineutraalisuomi.fi)
- Päästölaskennan menetelmä (hiilineutraalisuomi.fi)
- Raportti: Suomen kuntien kasvihuonekaasupäästöjen laskenta (helda.helsinki.fi)
- Kasvihuonekaasupäästöjen skenaariotyökalu kunnille (hiilineutraalisuomi.fi)
Syken tarkastelu antaa hyvän pohjan vertailla kuntien päästöjä ja edistymistä päästövähennystyössä. Lahden kaupungin hiilineutraaliustavoite on kuitenkin sidottu muihin laskentamenetelmiin, eivätkä luvut ole suoraan vertailukelpoisia.
Lue lisää Lahden ilmastotyöstä ja laskennoista: Hiilineutraali Lahti
Lisätiedot: Aino Kulonen, ympäristökoordinaattori, Lahden kaupunki, p. 044 482 6178, aino.kulonen(a)lahti.fi