Ilmassa oli äidin mukaan orastavia musikaalisuuden merkkejä, kun pikkupoikana Matti Hussi tapaili kotona isän vanhaa kaksitasoista Yamaha-urkua. Ehkä poika olisi hyvä ohjata pianotunnille ja hakemaan Lotilan kouluun musiikkiluokille.
– Äiti olisi itse aikoinaan 1960-luvulla päässyt musaluokalle, mutta mummon mielestä koulumatka olisi ollut liian hankala. Äiti oli päättänyt, että jos minä pääsen valintakokeesta läpi, kouluun meno myös järjestyy. Ja järjestyi.
8-vuotiaalle Kunnaksen pojalle uuteen kouluun meno ei aluksi tuntunut todellakaan parhaalta idealta. Lotila osoittautui kuitenkin nopeasti omaksi paikaksi. Koulun musiikkiopetus loi perustan sille, mitä Hussi tekee eniten myös tänä päivänä eli säestää muita. Toki kesken kappaleen hänelle myös soolo maistuu, mutta paikka lavalla on ollut enemmän muiden tukena kuin tähtenä.
– Musiikinopettajana Mia Kiiski pani minut useasti säestämään muuta luokkaa tai kuoroa. Siinä ei voinut kakistella eiku-eikua, vaan oli luovittava eteenpäin kappale loppuun. Se opetti tietynlaista varmuutta, Hussi muistaa.
Lotilassa oppi myös kaikkea muuta tärkeää – nuottien lukemista, kuorolaulua ja säveltapailua.
– Itse pidin siitä, että bänditoiminta oli mukana ihan alusta asti. Musiikintunneilla soitettiin paljon yhdessä ja esiinnyttiin heti kaikissa koulun juhlissa.
Kaikki Lahden musiikkikoulut läpi
Lahden musiikkiopiston pianotunneilla Hussia opetti Kimmo ”Kippari” Parviainen.
– Kippari vaati, että saan oikean kosketustuntuman heti alusta asti, joten kotiin oli ostettava akustinen piano Yamahan tilalle. Uskon, että se oli porukoilta siihen aikaan iso investointi. Mitään varmuuttahan ei ollut siitä, jatkanko soittamista. Kitaraa kokeilin Lotilassa puolisen vuotta, mutta se ei lähtenyt. Akustinen piano on ollut minulle aina sopivin soitin.
Kevyttä musiikkia Hussi oppi Kipparin ohjauksessa, minkä rinnalla Riitta Parviainen alkoi opettaa hänelle klassista musiikkia. Kipparin mukana Hussi pääsi moniin bändeihin ja jopa jazz-kvartettiin. Klassisen musiikin opiskelu jatkui Lahden konservatoriossa. Konservatorio mahdollisti, että hän sai mennä välillä jazz-taitureiden oppiin Helsinkiin.
Matti HussiLahti on todella hyvä tukikohta muusikolle, joka keikkailee ympäri Suomea. Myös kaupungin sisällä on välillä helppo mennä kävellen keikalle, jos itsellä ei ole muuta roudattavaa kuin kannettava piano.
– Olen aika hyvin kolunnut Lahden musiikkikoulut läpi. Myös varusmiespalvelun suoritin Hennalassa soittokunnassa. Paljon on ollut matkan varrella ihmisiä, joilta olen oppinut soiton lisäksi kuuntelemaan erilaista musiikkia ja tutustumaan eri artisteihin.
Yksi opettavimmissa kouluista oli Hussin mukaan kitaristi Otto Bergerin bändissä, joka soitti Bergerin omia sovituksia pääasiassa Bob Dylanin kappaleista.
– Otto oli valtavan tarkka sovituksistaan ja vaati meitä treenaamaan todella paljon. Opin hurjasti nyansseista ja fraseerauksesta sen yli kymmenen vuoden aikana, mitä olin bändissä. Kolmen tunnin treenejä Otto kutsui tynkätreeneiksi, hän olisi jaksanut soittaa vaikka kahdeksan tuntia.
Jatsikärpäsen purema parani
Jazz kiinnosti musiikkityylinä Hussia jo nuoresta asti. Sibelius-Akatemian jazzosasto tuntui myyttiseltä paikalta, jonne hän halusi enemmän kuin mihinkään muualle. Toisella yrittämällä vuonna 2006 ovet aukesivat.
– Olin silloin aika yksioikoinen musiikin suhteen eli jazz oli itselleni se oikea tyylilaji improvisointeineen ja monimutkaisine sointuineen. Esimerkiksi kantri tuntui lähinnä juntilta. Olen sittemmin oppinut ymmärtämään, että jokaisessa tyylilajissa on omat hienoutensa, niin myös kantrissa. Ja eipä ole enää edes tarvetta lokeroida musiikkia.
Helsingin opinahjo sai pidettyä Hussia kandiksi valmistumiseen asti. Sitten jatsi alkoi irrottaa otettaan ja tilalle tuli keveämpää rytmimusiikkia, paljon keikkoja, opettamista ja kuorojen säestämistä. Lahteen oli hyvä palata kokonaan takaisin, koska kotikaupungissa oli riittänyt mahdollisuuksia hyvin jo opiskeluaikana. Hän oli esimerkiksi Lahden Kesänäyttämöllä töissä monena kesänä ja keikkaillut paljon Lahdessa.
– Lahti on todella hyvä tukikohta muusikolle, joka keikkailee ympäri Suomea. Myös kaupungin sisällä on välillä helppo mennä kävellen keikalle, jos itsellä ei ole muuta roudattavaa kuin kannettava piano.
Tähtihetki Lahden torilla
Hussi on säestänyt muun muassa Pepe Willbergiä, Anna Hanskia, Marko Haavistoa ja Jorma Kääriäistä.
– Työ pitkän linjan artistien kanssa on valtavan miellyttävää, koska he ovat jo kokeneet kaiken. Keikoilla ei häkellytä, vaikka jotain yllättävää tapahtuisi. Pepen kanssa olen päässyt myös esimerkiksi Fuengirolaan ja Sveitsiin keikoille.
Yksi mieleenpainuvimmasta keikoista on ollut Lahden torilla Katja Koistisen kanssa, vuonna 2017 ennen MM-hiihtojen palkinnonjakotilaisuutta, jossa Iivo Niskanen sai kultamitalin.
– Torilla oli tuhansia ihmisiä ja aivan mieletön tunnelma. Vedettiin Iivon kunniaksi Savolaisen laulu.
Kaiken keikkaelämän lisäksi Hussi on toiminut pianistina Lahden kaupunginteatterin musikaaleissa. Nyt pyörivä, uuden teatterijohtajan Lauri Maijalan ohjaama, Tom Waitsin säveltämä Black Rider – The Casting of the Magic Bullets on Hussin kymmenes musikaali. Niistä kahdeksassa hän on toiminut myös toisena kapellimestarina.
– Se on vastuullinen ja jännittävä työ. Kapellimestarista riippuu, missä kohtaa musat lähtevät soimaan, mikä vaikuttaa näyttelijöihin ja lavasteiden liikkumiseen. Myös soittaminen jännittää useimmiten ennen esitystä. Mutta se on hyvä asia, mitä se sitten olisi, jos ei jännittäisi? Pelkkää rutiinia.
Teatteripianistin työhön kuulu myös harjoittelupianistina oleminen, kun näyttelijät harjoittelevat.
– Se on kivaa hommaa, ja pitää olla koko ajan kartalla mitä tapahtuu. Siinä tulee myös hinkattua koko teatterikappale läpi, mikä helpottaa itse esityksen rytmin omaksumista, joka taas helpottaa apulaiskapellimestarin hommaa.
Black Rider on Hussin mukaan vähän erilainen amerikkalainen musikaali, mihin on totuttu.
– Suosittelen tulemaan esitykseen avoimin mielin. Näytelmä saattaa haastaa ja yllättää. Itse soitan siinä urkuharmonia. Sen soundi on omintakeinen, soittimesta kuuluu välillä pihinää, osien kolinaa ja naksumista. Sitä ei voisi koneella jäljitellä.
Matti HussiUskon, että ihmiset vielä haluavat nähdä oikeita soittajia soittamassa oikeilla soittimilla. Siinä on kuitenkin sielu mukana.
Tulevaisuuteen Hussi suhtautuu varauksellisen luottavaisena ja toivoo, että olisi jatkossakin mahdollisuuksia tehdä pianistin työtä.
– Välillä tekoälyn tulo mietityttää. Mitä jos meidät soittajat korvataankin koneilla? Toisaalta uskon, että ihmiset vielä haluavat nähdä oikeita soittajia soittamassa oikeilla soittimilla. Siinä on kuitenkin sielu mukana.
Teksti: Maija Joutjärvi
Kuvat: Lassi Häkkinen
Juttu julkaistu Kaupunkilainen-lehdessä 2/24