Hyppää sisältöön

Pohjoismaiset varhaiskasvattajat kokoontuvat Lahteen

Pohjoismaisten ystävyyskaupunkien kasvatusalan verkostopäivät järjestetään Lahdessa 19.–20.9.2024. Tapaaminen on järjestetty vuorovuosina eri kaupungeissa jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Lahdessa tapahtuma on nyt kolmatta kertaa.

Verkostopäivässä käsitellään uudistuvan varhaiskasvatuksen keskeisiä teemoja muuttuvassa yhteiskunnassa. Aiheina on muun muassa digitalisaatio, kestävä kehitys ja lapsen psykososiaalinen kasvuympäristö.

Verkostopäivät koostuvat luennoista, työpajoista ja tutustumiskäynneistä päiväkoteihin.

– Pohjoismainen yhteistyö ja mahdollisuus kokoontua yhteen keskustelemaan ajankohtaisista varhaiskasvatuksen teemoista on arvokasta, toteaa varhaiskasvatusjohtaja Mika Harju.

Tapaamiseen osallistuu 93 varhaiskasvattajaa Akureyristä, Västeråsista, Ålesundista ja Lahdesta. Lisäksi ennen verkostopäiviä varhaiskasvattajia Västeråsista ja Ålesundista seuraa lahtelaisten päiväkotien toimintaa työhön tutustumisen kautta.

Tapahtuman järjestää Lahden varhaiskasvatuspalvelut.

Lisätietoja

Mika Harju, varhaiskasvatusjohtaja, p. 050 559 7901
Suvi Ruusunen, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö, p. 050 539 1651
Piia Larinen, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö, p. 040 700 2340