Polkupyörällä kesät talvet

Marleena pyöräilee suuren osan arkimatkoistaan kelistä ja vuodenajasta riippumatta. Etenkin kahdeksan kilometrin työmatka Kasakkamäestä ammattikorkeakoulun Mukkulankadun kampukselle kulkee aina fillarin selässä. Kesäkelillä matka taittuu reilussa kahdessakymmenessä minuutissa, talvella aikaa kuluu hiukan yli puoli tuntia. Hänellä on polkupyörät talvi- ja kesäkäyttöön erikseen. Kesällä kuljetaan kapearenkaisella hybridillä, talvella alla on läskipyörä, jonka kulkua ei pieni lumi haittaa.

”Totuin pyöräilemään opiskeluaikana Jyväskylässä asuessani”, kertoo Marleena. ”Tuntuu, että silloin kaikki pyöräilivät kaikkialle”, hän jatkaa. Nykyisessä naapurustossa taas auto tuntuu olevan oletusarvoinen, ehkä joillain jopa ainoa, kulkuneuvo. Hänen mukaansa niinä harvoina kertoina, kun hän on joutunut menemään moottorivoimalla töihin, on tuntunut, että aivot ovat tukossa. Liikunta ja sen tuoma virkistäytyminen ovat Marleenalle tärkeitä.

Hän listaa vielä lisää pyöräilyn hyötyjä. Säännöllinen liikunta takaa, että ruoka ja uni maistuvat. Hän kokee työmatkaliikkumisen tärkeänä myös ajankäytöllisesti. Tunnin fillarilenkin lisäksi päivään ei välttämättä enää ilta-ajan liikuntaa tarvita. Tämän ajan voi käyttää halutessaan muihin asioihin.

Fillarimatkalla töihin hän kuuntelee mieluusti podcasteja. ”Kaunokirjallisuus vaatii liikaa keskittymistä ja vie tilaa liikenteen havainnoinnilta”, hän toteaa ja jatkaa, että ”podcastien kuuntelu vastaa hieman lenkkikaverille rupattelua”. Myös ympäristöystävällisesti toimiminen on hänelle arvo sinänsä ja antaa motivaatiota pyöräilemiseen.

Marleena kertoo, että heidän perheensä on aina tullut toimeen yhden auton politiikalla. Hän ei ole itse laskenut kertyneitä säästöjä, mutta pelkästään hankintakulut, kiinteät maksut ja säännölliset huollot huomioiden summa on merkittävä, hän miettii. Myös Marleenan puoliso on innokas pyöräilijä ja kulkee joskus hiihtämäänkin fillarilla. Talvella puoliso kuitenkin kulkee töihin autolla, koska työmatkalla Hollolaan ei ole pyöräteitä koko matkalle, ja matkaa kertyy yli 13 kilometriä suuntaansa.

Kun lapset olivat pieniä, kuljettaminen hoitui usein polkupyörän peräkärryllä. Marleena harmittelee, että kärry tuli lasten kasvaessa myytyä pois. Sitä voisi yhä silloin tällöin käyttää tavaroiden kuljettamiseen. Hän kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että he ovat kasvattaneet lapset sillä ajatuksella, että kaikkiin matkoihin ei tarvita autoa.

Marleena vinkkaa, että eri kulkuneuvoilla tehtyjä matkoja kannattaa luovasti yhdistellä. Esimerkiksi hiihtoladulle suunnatessaan he saattavat puolison kanssa toimia siten, että puoliso ajaa autolla molempien suksien kanssa ladun alkupäähän, ja Marleena tulee perästä myöhemmin polkupyörällä. Takaisin he voivat tulla joko yhtä matkaa autolla tai vaihtaa kulkupelejä paluumatkalle ja hoitaa samalla muita asioita. Kuulostaa toimivalta. Kuinka monilla on kaksi autoa sen vuoksi, että aikatauluttaminen tuntuu vaivalloiselta?