Hyppää sisältöön

Rikkihapporekka on kaatunut Lahden Eteläisellä kehätiellä – maaperän puhdistustyöt aloitettu

Launeen eritasoliittymän kohdalla kaatuneesta rekasta on valunut rikkihappoa maahan noin 7-8 tuhatta kilogrammaa. Kaasuuntumisherkkä rikkihappo ei enää aiheuta vaaraa ihmisille lähialueella. Happo on padottu ojaan ja hulevesiviemäriin. Puhdistus jatkuu edelleen.  

Päivitys perjantaina 9.12. klo 20.27:
Talousvedelle ei onnettomuus ei aiheuta mainittavaa riskiä, koska onnettomuus tapahtui pohjaveden virtaussuuntaan Launeen vedenottamon alapuolella.  Pohjavesialueilla suojelutoimien päävastuu on ELY-keskuksella. Kaupungissa pinta- ja pohjavesiensuojelu kuuluu Lahden  vesien- ja luonnonhoidolle. 

Päivitys uutiseen perjantaina 9.12. klo 15.13 otsikkoa päivitetty:
Maaperän puhdistustyöt aloitettu.

Päivitys uutiseen perjantaina 9.12. klo 12.15:
Onnettomuuspaikka on pohjaveden muodostumisaluetta. Tämä tieosuus on suojattu betonilaatalla, HDPE-muovikalvolla sekä bentoniittimatolla.
Juomavesi ei ole vaarantunut.

Väylävirasto ja Hämeen ELY-keskus sekä Lahden kaupunki ovat aloittaneet tarkemmat selvitykset ja kunnostustoimet. Kunnostusta ohjaa ympäristökonsultti. Tällä hetkellä näyttää siltä, että pohjavesiriski on pieni suojausten takia. Pintaveteen on voinut päästä happoa, joka voi aiheuttaa vaaraa Paskurinojan vesieliöstölle. Asiasta tulee lisätietoa päivän aikana.

 

Päijät-Hämeen pelastuslaitos antoi tilanteesta vaaratiedotteen myöhään torstaina ja neuvoi alueen asukkaita välttämään liikkumasta alueella, pysymään sisätiloissa sekä sulkemaan ilmanvaihto. Pelastuslaitoksen vaaratiedote purettiin yöllä.

– Pohjaveden muodostumisaluetta on pieni alue Eteläisen kehätien kohdalla, missä on pohjavesien suojaksi asennettu betonilaatta ja pohjavesisuojaus, kertoo Lahden kaupungin vesiensuojelupäällikkö Ismo Malin.

Onnettomuuspaikka on kuitenkin Kehätiellä pahin mahdollinen. Rikkihappovuoto sijaitsee pohjavesikaukalon kohdalla. Tässä kohdassa Kehätie on rakennettu pohjavesipinnan alapuolelle ja tien rakentamisen yhteydessä pohjavettä suojaava paksu savikerros on jouduttu puhkaisemaan. Kohteessa on betonikaukalo ja bentoniittisuojaus, joka erottaa tien pohjavedestä, kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Janne Wikström.

Pohjavesi on paineellista ja purkautuu pohjaveden alennusjärjestelmän kautta läheiseen ojaan. Jos pohjavesikaukalo tai bentoniittisuojaus on vaurioitunut onnettomuuden seurauksena, on riski, että rikkihapolla on suora yhteys pohjaveteen.

– Alue on osa merkittävää Lahti-pohjavesialuetta, josta mm. Lahti Aqua ottaa merkittävän määrän vettä Etelä-Lahden tarpeisiin. Mikäli pohjavesikaukalo tai bentoniittisuojaus on pysynyt vaurioitumattomana, suojaa se pohjavettä kohteessa, kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Janne Wikström.

– Eteläinen kehätie on rakennettu betonikaukaloon pohjavesipinnan alapuolelle. Betonikaukalon ja bentoniitin on tarkoitus suojata pohjavettä. Pohjavesi virtaa alueelta etelän suuntaan poispäin Launeen vedenottamolta. Onnettomuuspaikan kohdalla, molemmin puolin tietä on kaksi pohjavedenhavaintoputkea, kertoo Lahden kaupungin ympäristölupapäällikkö Juha Alaluukas.

Pohjavettä ei pumpata paikalla, vaan tien kuivatus perustuu salaojitukseen, joka laskee pohjaveden pintaa alueella noin metrin.

Rikkihappo liuottaa maaperästä metalleja ja voi nostaa pohjaveden metallipitoisuuksia, myös sulfaattipitoisuus nousee. Maahan valunut rikkihappo ei haihdu ilmaan. Maaperän kosteus edistää sen tunkeutumista maahan.

Puhdistustyöt aloitettu

–  Tienpitäjä eli Uudenmaan ELY-keskus aloittaa onnettomuusalueella puhdistustyöt. Pintavesien suojaaminen on nyt kriittisin tehtävä, koska Paskurinojassa ja Porvoonjoessa tuo määrä aiheuttaisi todennäköisesti virtavesieliöstölle ja näkyvimmin tietenkin kaloille tuhoa, kertoo Lahden kaupungin vesiensuojelupäällikkö Ismo Malin.

Rikkihappo voidaan imeyttää hiekkaan tai tehokkaampaan imeytysaineeseen ja kerätä kannellisiin merkittyihin astioihin neutralointia varten. Rikkihappojäte voidaan neutraloida kalkilla.

Rikkihapporekka on saatu siirrettyä pois onnettomuuspaikalta. Eteläisen kehätien kaistat avataan liikenteelle aamupäivän aikana.