Hyppää sisältöön

Robottibussi on huoltotauolla joulun yli

Syyskuussa liikennöintikokeilun Lahdessa aloittanut robottibussi palaa liikenteeseen alkuvuodesta 2024.

Ensimmäisten liikennöintikuukausien aikana bussi on saanut hyvän vastaanoton ja palvellut etenkin senioriasukkaita.

Matkustajia 6-paikkaisessa robottibussissa on ollut tähän mennessä 1260 ja kilometrejä on kertynyt noin 1200. Seniorimatkustajat ovat antaneet positiivista palautetta muun muassa bussin aikatauluista ja turvakuljettajan hyvästä asiakaspalvelusta.

Wanhalta Herralta alkavalla ja päättyvällä kokeilureitillä bussin suorituskykyä on testattu haastavissa olosuhteissa. Talven tultua lumipenkat, pakkanen ja liukkaus ovat koetelleet bussin automaatiojärjestelmää. Myös keskustan paikoitellen ahdas reitti, vilkas liikenne, pakokaasut ja väärin pysäköidyt autot ovat olleet haasteina.

– Auton ohjelmisto on monimutkainen kokonaisuus. Ohjelmistosta on löydetty vika auton turvajärjestelmien käynnistyessä. Haastavissa olosuhteissa nämä turvajärjestelmät aktivoituvat usein ja laukaisevat vikatilan, joka pysäyttää auton. Turvajärjestelmä siis toimii oikein, mutta auton kulku ei ole enää sujuvaa, Remoted Oy:n palvelupäällikkö Arttu Kotilainen kertoo.

Robottibussi on siirretty Tampereelle, missä sille tehdään joulun ja vuodenvaihteen aikana järjestelmäpäivitys ja muuta päivittäishuoltoa.

– Ohjelmistovika ei ole iso, mutta emme voi tinkiä turvallisuudesta ja kytkeä turvajärjestelmiä pois päältä. Siksi ajoneuvo on otettava pois reitiltä päivitykseen saakka.

Matkustajille ilmainen robottibussi palaa liikenteeseen alkuvuodesta. Liikenteen käynnistymisestä ilmoitetaan erikseen tällä verkkosivulla.

Lisätietoja robottibussista LSL:n sivuilla

Aihealueet