Kosteus- ja sisäilmateknisen kuntotutkimuksen tavoitteena oli kattavasti selvittää päiväkotirakennuksen kokonaiskunto, korjaustarve sekä terveellisyyteen vaikuttavat tekijät.
Ruoriniemen päiväkodin kuntotutkimuksen tulosten perusteella rakennuksen runkorakenteet ovat pääosin hyväkuntoisia. Rakennuksessa havaittiin kuitenkin myös puutteita ja vaurioita, jotka heikentävät sisäilman laatua.
Kellarikerroksen alapohjarakenteessa havaittiin kosteuspoikkeamaa ja maanpaineseinän sisäosissa viitteitä mikrobivaurioista. Vaurioita havaittiin myös ensimmäisen kerroksen alapohjarakenteessa useamman tilan alueella. Toisen kerroksen yläpohjassa on havaittavissa paikallisia mikrobivaurioita.
Seuraavassa vaiheessa ympäristöterveyden terveystarkastaja arvioi terveyshaitan esiintyvyyttä ja todennäköisyyttä, minkä jälkeen työterveyslääkäri arvioi sen terveydellistä merkittävyyttä.
Tämän perusteella kiinteistön omistaja Lahden Tilakeskus määrittää tarvittavien jatkotoimien sisältöä ja kiireellisyyttä. Vuoropuhelu jatkotoimista käydään terveysvalvonnan kanssa arviolta tammi-helmikuussa 2025.
Tammikuun lopulla 2025 kaupungin sisäilmaryhmä arvioi päiväkodin oman sisäilmaryhmän perustamistarvetta. Henkilöstöä ja huoltajia pidetään ajan tasalla asioiden etenemisestä. Seuraava tiedote julkaistaan arviolta maaliskuussa 2025.
Ruoriniemen päiväkodissa on tällä hetkellä kolme varhaiskasvatusryhmää ja varhaiskasvatuspaikkoja 58, henkilöstöä 12. Päiväkotirakennus on rakennuttu alkujaan 1930-luvulla ja muutettu päiväkotikäyttöön 2001.
Ruorinimen päiväkodin esiopetus toimii toisessa toimipisteessä Kivimaan monitoimitalon tiloissa.
Lisätietoa
Lahden kaupunki
Lahden Tilakeskus, Sisäilma-asioissa Jussi Hietala, sisäilma-asiantuntija, 044 482 6222, jussi.hietala@lahti.fi