Hyppää sisältöön

Saima 6 avataan Lahden synttäripäivänä

Uusi nuorisotila, Saima 6, avataan perjantaina 1. marraskuuta Lahden kaupungin syntymäpäivänä. Nuorisopalvelut järjestää tilassa saman päivän aikana kaksi erilaista avajaistapahtumaa, joista toiseen ovat tervetulluita kaikenikäiset kaupunkilaiset ja toiseen yli 16-vuotiaat nuoret

Avoimet ovet -tapahtumassa kello 10.00–14.00 kaikki kiinnostuneet pääsevät tutustumaan monikäyttöiseen Saima 6 -tilaan, joka sijaitsee kaupungin sairaalan vanhassa keittiörakennuksessa osoitteessa Saimaankatu 6. Tarjolla on kahvia, pientä purtavaa ja tietoa erityisesti nuorille aikuisille suunnatun tilan toiminnasta.

Hysteriaa-tapahtumassa kello 19.00–22.00 on luvassa halloween-teemaista ohjelmaa, kuten kauhukuja, asukilpailu ja kauhuvisa sekä mahdollisuus opetella riivattuja tanssiliikeitä tanssistudio Breezyn ohjauksessa. Hyytävästä äänimaisemasta vastaa Cobalt ja illan päättää Laivarotat-bändi. Tapahtuma on päihteetön, maksuton ja K16.

Saima 6 pitää sisällään kulttuurisen nuorisotyön tapahtumia, tilaa nuorten omaehtoiselle toiminnalle sekä nuorten työ- ja valmennuspalveluita. Marraskuun aikana Saima 6:ssa avataan työpajaperiaatteella toimiva lounaskahvila ja pajakauppa, joissa kuka vaan voi asioida. Lounas ja leivonnaiset sekä pajakaupassa myytävät tuotteet ovat nuorten valmistamia.

Lue lisää Saima 6 -tilasta ja Lahden syntymäpäivästä.

Lisätietoja