Hyppää sisältöön

Sprintti tuotti toteutuskelpoisia ideoita kävelyyn Lahdessa

Lahden 24-tuntinen kävelevä Design Sprint saatettiin päätökseen perjantaina Palvelutorilla.

Sprinttiin osallistui viitisentoista palvelu- ja kokemusmuotoilun opiskelijaa Lahden LAB-ammattikorkeakoulusta. Tuloksena oli kolme raikasta, keskenään erilaista ehdotusta keskustan käveltävyyden parantamiseksi. Kaikki ehdotukset toivat sisältöä ihmisten kohtaamiseen ja kaupungilla kävelyn kokemukseen.

Kolme tiimiä esittelivät ideansa

Team Dynamic oli luonut kaksi reittiä, kampusreitin ja maisemareitin, jotka hyödynsivät hyvin Lahden valmista rakennettua ympäristöä. Tiimi oli osallistanut opiskelijoita ja asukkaita Facebookissa ja esitteli tuloksenaan kokemuspolun kampukselle sekä parannettavat paikat matkan varrelta.

Team Maston Lahti Kuusio -idea vastasi kysymykseen, jota usein kysytään: mitä kaupungin isolle joulukuuselle tapahtuu joulun jälkeen? Lisäksi ryhmä oli innovoinut puuhun upotettuja valaisimia. Ehdotus hyödynsi pika-aikataululla kaupungissa toimivia Facebook-ryhmiä ideoiden kehittämiseen. Luonnon tuominen keskustaan oli konkreettinen ja hyvin perusteltu liikkumisrajoitteisten tarpeilla.

Voittajaksi valittiin llimitata-ehdotus. Lähtöpisteeksi kaupungin kävelyreiteille osoitettiin tori, josta lähteville kävelijöille oli luotu reitti- ja opastuskonsepti kaupungin ympäri. Ehdotuksen pika-aikataululla tehty visuaalinen brändäys oli hienoa, pienoismalli torille sijoitettavasta opastepylväästä vielä bonuksena. Hyvinä nähtiin tiimin ehdotukset yritysten mukaan ottamisesta reitin kehittämiseen sekä toisaalta yksinäisyyden torjunnasta. Ehdotuksen jatkokehitysideoihin kuului kävelykaveri: vanhuksille, syrjäytyneille ja kaikille ilmainen palvelu.

Sprintti oli uudenlainen oppimisen paikka

– Tämä oli pikakelaus kaikesta palvelumuotoilussa opitusta, kertoivat opiskelijat, joiden yöunet jäivät vähiin tai olemattomiin torstain ja perjantain aikana. Opitun soveltamisen lisäksi sprintin toinen tarkoitus toteutui myös. – Tarkoitus oli porukkaa sekoittamalla auttaa löytämään uusia kollegoita tai työpareja. Tämä onnistui – näissä ryhmissä ei aiemmin työskennelty yhdessä, kertoi tilaisuuden suunnittelija, palvelumuotoilija Mikko Rikala FCG:stä.

Kuulolla ja juryssä olleet kaupungin virkahenkilöt kertoivat myös itse oppineensa nuorilta tässä ja muissa tapaamisissa uusia, nopeita toimintatapoja. – Esitykset olivat aivan mahtavia, mikä kertoi myös onnistuneista työtavoista ja työnjaosta, kommentoi juryn puheenjohtajana toiminut kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen.

Suurimmalle osalle opiskelijoista sprintti oli ensimmäinen laatuaan. Sprintissä tuli käytännössä testattua opiskelijoiden kyky tiimityöhön, joka onkin työssä yhä olennaisempi taito, korosti Anne Karvinen-Jussilainen.

– Aihe on ajankohtainen koska kävely on kuuma peruna Lahden keskustassa, ja on todella arvokasta saada teiltä opiskelijoilta siihen näkökulmia, koska näette liikkumisen toisin kuin me keski-ikäiset, sanoo Pipsa Wirtanen Lahti City ry:stä. Osallistuneet opiskelijat olivat aikuisia ja jo ammattitaitoa kartuttavia. Yksi muistuttikin, että nykyisin jo koululaisilla on argumentointitaitoa ja hyviä, mietittyjä ehdotuksia ympäristön parantamiseen.

Design sprintin voittanut llimitata-ehdotus

Kysy lisää

Anne Karvinen-Jussilainen
kaupunginarkkitehti
p. 050 387 8715
anne.karvinen-jussilainen@lahti.fi
Lahden kaupunki, kaupunkiympäristön palvelualue

Jani Päivänen
johtava asiantuntija, Kävelybuumi-hankkeen projektipäällikkö
p.0400 560 626
jani.paivanen@fcg.fi
FCG Finnish Consulting Group Oy

Mikko Rikala
johtava asiantuntija
p. 045 177 1033
mikko.rikala@fcg.fi
FCG Finnish Consulting Group Oy