Hyppää sisältöön

Suomen Hiihtoliitto jätti hakuasiakirjat vuoden 2029 hiihdon MM-kisojen järjestämiseksi Lahdessa

Suomen Hiihtoliitto on yhteistyössä Lahden Hiihtoseuran ja Lahden kaupungin kanssa hakenut vuoden 2029 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisoja Lahteen. Hakua varten perustettu hakukomitea toimitti hakuasiakirjat kansainväliselle Hiihtoliitolle (FIS) määräajan puitteissa maanantaina 31. heinäkuuta.
Lahti on isännöinyt pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat seitsemän kertaa.

Hakuasiakirjat esittelevät Lahden kisakonseptin FIS:n määrittelemien 20 eri teeman ja noin sadan kysymyskokonaisuuden kautta. Lahti haluaa järjestää vuonna 2029 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat, jotka ovat yhtä aikaa vaikuttavat ja vastuulliset.

– Lupaamme FIS:lle ja kansainväliselle hiihtoperheelle kansanjuhlan, jossa yhdistyvät suuret yleisömassat sekä MM-huuman leviäminen myös kilpailuiden ulkopuolelle Lahdessa ja koko Suomessa. Tapahtuman mukanaan tuomat taloudelliset vaikutukset ovat merkittäviä Lahden seudulle, järjestäjille ja laajemminkin Suomeen, toteaa Suomen Hiihtoliiton ja Lahti 2029 -hakukomitean puheenjohtaja Markku Haapasalmi.

Vastuullisuus on olennainen osa Lahti 2029 -konseptia

Vastuullisempien talvikisojen järjestäminen on FIS:n ja Lahden kaupungin vahvana tavoitteena. Lahti kykenee tuomaan tähän konseptiin elementtejä, jotka mahdollistavat suuren yleisötapahtuman järjestämisen ympäristöllisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti vastuullisesti, Haapasalmi jatkaa.

– Haemme Lahteen ennätyksellisiä kahdeksansia hiihdon MM-kisoja. Areena on yhä sama, missä järjestettiin ensimmäiset MM-hiihdot vuonna 1926. Talviurheilun olosuhteita on kehitetty Lahdessa pitkäjänteisesti vastaamaan huippu-urheilun ja erilaisten liikkujien tarpeita. Suuria investointeja ei tarvita, sillä 2010-luvulla suorituspaikkoihin tehdyt mittavat investoinnit palvelevat myös vuoden 2029 MM-kisoja, kertoo Lahden kaupunginjohtaja ja Lahti 2029 -hakemuskomitean varapuheenjohtaja Pekka Timonen.

– Lahti on Suomen johtava ympäristökaupunki ja edelläkävijä eurooppalaisten kestävien kaupunkien joukossa. Vastuullisuus on olennainen osa kisaisännyyttä. Kaupungin lisäksi Suomen Hiihtoliitto, Lahden Hiihtoseura ja Salpausselän kisojen järjestelyistä vastaava Salppuri Oy ovat viime vuosina toteuttaneet useita vastuullisuustekoja. Vuoden 2029 MM-kisojen tulee olla esimerkki edelläkävijyydestä, Timonen jatkaa.

Lahden vuoden 2029 MM-kisojen hakuasiakirjat siirtyvät seuraavaksi pääosin FIS:n omasta henkilöstöstä koostuvan asiantuntijaryhmän tarkasteltavaksi. Lahden hakukonsepti tullaan esittelemään ryhmälle vielä erikseen FIS:n syyskokouksen yhteydessä Zurichissa, Sveitsissä.

    • Lahden vuoden 2029 MM-kisojen keskeisenä tavoitteena on vahvistaa pohjoismaisten hiihtolajien asemaa, mielikuvaa ja vetovoimaa alueellisesti ja valtakunnallisesti.
    • Ehdotus vuoden 2029 MM-kisojen ajankohdaksi Lahdessa on 21.24.3.2029.
    • Lahti 2029 -järjestelytoimikunta sitoutuu laatimaan MM-kisoille vastuullisuusohjelman, joka sisältää tavoitteet, toimenpiteet ja työkalut talviurheilun suurtapahtumien vastuulliseen järjestämiseen. Kisojen vastuullisuusohjelman iskulause on ”Ei vain kerran, vaan ikuisesti”.
    • Erityishuomiota kiinnitetään yleisön ja muiden osallistujien liikkumiseen hiilijalanjäljen
      pienentämiseksi. MM2029-kisojen liikennekonsepti perustuu puhtaaseen joukkoliikenteeseen.
    • Lahden vuoden 2029 MM-hiihtojen tavoitteena on 300 000 katsojaa, mikä on 30 000 enemmän kuin Lahden vuoden 2017 MM-hiihtojen katsojamäärä.
    • Urheilijoille ja joukkueille tarjotaan keskitetty majoituskonsepti monipuolisine oheistiloineen sekä virkistys- ja harjoittelumahdollisuuksineen Vierumäellä ja Pajulahdessa. Arvioidaan, että vuoden 2029 MM-hiihtojen aikana tarvitaan noin 15 000 majoitusvuorokautta kisakylissä.
    • Kaikki MM-kisojen kilpailulajit järjestetään Lahden Urheilukeskuksessa.
    • Ennen vuoden 2017 MM-hiihtoja tehdyt merkittävät saneeraukset palvelevat myös vuoden 2029 MM-kisojen tarpeita suurmäessä (HS130) ja normaalimäessä (HS100).
    • Mäkihypyn suorituspaikkojen osalta on suunniteltu kehittämistoimenpiteitä, kuten olemassa olevan tuulisuojausten parantaminen ja mäkimontun katsomoalueiden kunnostaminen.
    • Myös Lahden hiihtostadionin eteläkatsomo remontoidaan ennen vuoden 2029 MM-kisoja
    • Maastohiihdon kilpailureitit rakennetaan olemassa oleville, kansainvälisen hiihtoliiton vahvistamille reiteille. Maastohiihtokilpailuiden pisimmän hiihdettävän reitin pituus lyhenee vuoden 2017 MM-kisojen 10 kilometristä 7,15 kilometriin, jota käytetään 50 kilometrin matkoilla.
    • Maastohiihdon kilpailuolosuhteita parannetaan korjaamalla hiihtostadionin J-mutkan rakennetta ja leventämällä Suurmäenkadun ns. tuplatunnelia yhdenmukaiseksi hiihtouraksi. Jälkimmäiseen liittyy myös Suurmäenkadun liikenneyhteyksien parantaminen kadun leventämisen kautta.

Kisaisännyys päätetään kesäkuussa 2024

Vuoden 2029 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen hakuprosessi alkoi virallisen hakemuksen jättämisellä huhtikuussa sekä 150 000 Sveitsin frangin hakumaksun maksamisella FIS:lle. Samalla vahvistettiin, että Lahti on ainoa ehdokas vuoden 2029 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen järjestäjäksi.

    • FIS:n asiantuntijaryhmä tutustuu hakuasiakirjoihin ja arvioi ne.
    • Lahden vuoden 2029 hakukonsepti esitellään erillisessä tilaisuudessa FIS:n asiantuntijaryhmälle syyskuussa, jonka jälkeen FIS voi pyytää lisäselvityksiä hakemusasiakirjoihin. Hakijoilla on mahdollisuus täydentää hakemusasiakirjoja 15. marraskuuta 2023 mennessä.
    • FIS:n asiantuntijaryhmä esittelee hakemukset FIS:n hallitukselle vuoden 2023 lopulla ja valmistelee lopullisen raportin MM-kisakaupungeista FIS:n hallitukselle sekä kansallisille hiihtoliitoille viimeistään 1. maaliskuuta 2024 mennessä.
    • MM-kisakaupungit esittelevät loppupresentaationsa FIS:n hallitukselle 4. kesäkuuta 2024 Reykjavikissa, Islannissa, minkä jälkeen FIS:n hallitus äänestää vuoden 2029 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen isännyydestä.
    • Samassa yhteydessä myönnetään myös alppihiihdon sekä lumilautailun ja freestylen MM-kisojen järjestämisoikeudet vuodelle 2029 sekä lentomäen MM-kilpailuiden järjestämisoikeudet vuodelle 2028. Päätökset julkistetaan 4. kesäkuuta 2024.

Lisätiedot

Markku Haapasalmi
Suomen Hiihtoliiton ja Lahti 2029 -hakukomitean puheenjohtaja
p. 0400 677 211

Pekka Timonen
Lahden kaupunginjohtaja, Lahti 2029 -hakukomitean puheenjohtaja
p. 050 337 4386

Juha Kolu
Lahden Hiihtoseuran puheenjohtaja
p. 050 404 7017

Ismo Hämäläinen
Suomen Hiihtoliiton toiminnanjohtaja
p. 050 438 4449

Janne Marvaila
Lahden Hiihtoseuran toiminnanjohtaja
p. 0400 600 852

Jesse Kiuru
Lahden kaupunki, Lahti 2029 -hakuhankkeen projektipäällikkö
p. 050 585 7441

Markku Ahokas
Lahden kaupunki, vt. liikuntatoimenjohtaja
p. 044 416 3629

Aihealueet