Hyppää sisältöön

Syyslomaviikolla liikkumaan ja taidetyöpajoihin

Lahden syyslomaviikolla tarjolla on monipuolista ohjelmaa lapsille ja nuorille. Uimahalleissa pääsee tutusti polskimaan ja hyppimään sekä kahtena sunnuntaina myös Wibit-vesiesteradalle. Launeen harjoitusjäähallilla on maksuttomia yleisöluisteluvuoroja. Nuorisopalvelujen tarjonta on monipuolista. Kaupungin kaikkien neljän museon näyttelyt, ohjelmat ja Malvan taidepajat ovat maksuttomia alle 18-vuotiaille. Aikuiset pääsevät taidetyöpajoihin näyttelylipun hinnalla.

Uimahallissa Wibit-vesiesteradalle ja Launeen harjoitusjäähallilla luistelemaan

Nastolan ja Kivimaan uimahalleissa on syyslomalla Wibit-rata kahtena sunnuntaina syysloman aloituksena ja lopetuksena. Wibit-rata on Nastolan uimahallissa sunnuntaina 20.10. klo 12–18.30 sekä Kivimaan uimahallissa sunnuntaina 27.10. klo 8–14.30

Hyppytorni on avoinna Lahden uimahallissa 19.–27.10. klo 14.30–16.30. Samaan aikaan on normaalisti myös kuntouintimahdollisuus.

Launeen harjoitusjäähalli RTK Areenalle on lisätty maksuttomia yleisöluisteluvuoroja syyslomalle. Mailattomat vuorot ovat keskiviikkona 23.10. Klo 15–16.30, lauantaina 26.10 klo 8.30–9.30 sekä sunnuntaina 27.10. klo 9–10.30. Mailan saa ottaa jäälle mukaan tiistaina 11–13 sekä keskiviikkona 13.30–15. Mailalliset vuorot järjestetään yhteistyössä Lahti Ringeten kanssa.

Lahden museoihin ja taidetyöpajoihin alle 18-vuotiaat maksutta syyslomaviikolla

Syyslomaviikolla alle 18-vuotiaat pääsevät maksutta Lahden museoiden näyttelyihin ja Malvan taidepajoihin. Aikuiset pääsevät taidepajoihin näyttelylipulla. Pajatyöskentely sopii kaikille eikä vaadi aiempaa kokemusta.

Malvan syyslomaviikon ohjelmaa

Malvan kaikki taidepajat järjestetään Pajatila Kummassa.

La 19.10. klo 12–15 Avoin taidepaja, sekatekniikalla syksyisten maisemien pariin
Avoimeen taidepajaan kaikki museovieraat ovat tervetulleita työskentelemään sekatekniikalla syksyisten maisemien parissa. Non-stop-pajaan voi tulla liukuvasti paja-aikana, 20 henkilöä mahtuu kerrallaan työskentelemään. Pienet lapset voivat osallistua aikuisen seurassa. Tule tekemään oma teoksesi!

Ti 22.10. klo 12–15 Koululaisten avoin taidepaja sabluunatekniikalla
7–13-vuotiaiden taidepajassa työskennellään sabluunatekniikalla. Non-stop-pajaan voi tulla liukuvasti klo 12–15. Työskentelemään mahtuu kerrallaan 15 henkilöä.

Ke 23.10. klo 12–14 Lapsi & aikuinen -taidepaja – Varaa oma paikkasi museon verkkokaupasta
Lapsi & aikuinen -taidepajassa tutustutaan yhdessä Malvan Määränpää-näyttelyn teemoihin. Taidepajassa aikuiset ja lapset pääsevät luomaan yhdessä taideteoksen, joka kuvaa heidän yhteistä matkaansa. Oma teos toteutetaan maalaamalla ja kollaasitekniikalla. Pajaa suositellaan viisivuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille. Aikuinen voi osallistua pajaan useamman lapsen kanssa. Mukaan mahtuu 20 osallistujaa. Varaa omat paikkasi museon verkkokaupasta. Varaukset ovat sitovia.

To 24.10. klo 15–18 Nuorten avoin taidepaja Copic-tusseilla
13–17-vuotiaiden rennossa taidepajassa työskennellään Copic-tusseilla. Non-stop-pajaan voi tulla liukuvasti klo 15–18. Työskentelemään mahtuu kerrallaan 20 henkilöä.

La 26.10. klo 12–15 Avoin taidepaja: Käpykolon väkeä – kielet suomi, englanti, kurdi
Tervetuloa tutustumaan Käpykolo -kirjasarjan maailmaan ja tekemään pienoisesineitä Malvan avoimeen taidepajaan. Taidepajassa kuvataiteilija Zagros Manuchar vie osallistujat Käpykolo-kirjojen maailmaan. Käpykolo on Zagros Manucharin ja kirjailija Leena Parkkisen satukirjasarja, joka käsittelee sekaperheitä, monikulttuurisuutta ja ekologisia teemoja. Kirjan kuvallinen maailma on luotu miniatyyrikokoon 1960-luvun television sisään.

Taidepajassa osallistuja pääsee tekemään itse pienoisesineitä. Non-stop-paja on avoin kaikille ja sinne voi tulla liukuvasti paja-aikana. Työskentelemään mahtuu kerrallaan 15 henkilöä. Taidepaja sopii kaikenikäisille, pienet lapset voivat osallistua aikuisen seurassa. Kielet: suomi, englanti, kurdi.

Zagros Manuchar (s. 1990) on irakilaissyntyinen elokuvantekijä ja taiteilija, joka on valmistunut maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta. Hän on yksi Malvan Määränpää -näyttelyn taiteilijoista.

Hiihtomuseossa, Mastolassa ja Hissassa näyttelyjä ja tekemistä

Hiihtomuseo tarjoaa talviurheiluelämyksiä säällä kuin säällä! Museon mäkihyppysimulaattorissa voit kokeilla miltä tuntuu hypätä ”Lahden betonista”. Näyttelyissä tutustut hiihdon historiaan.

Radio-ja tv-museo Mastolassa voit tehdä oman elokuvan, uutispätkän tai sääennustuksen chromakey-studiossa. Mastolan mediatunnelissa pääset katsomaan ja kuuntelemaan yleisön suosikkiohjelmia menneiltä vuosilta. Näyttelyitä kiertämällä saat tietoa median historiasta ja Lahden radiomastoista.

Lahden Historiallinen museo avaa aikaikkunoita arjen historiaan jääkaudelta nykypäivään. Historian hahmot johdattavat eri aikojen arkeen ja ilmiöihin. Koe Lahden kylän palo vuodelta 1877 ja kurkista tulevaisuuden Lahteen samaistuttavien hahmojen johdolla. Tervetuloa Hyvään paikkaan!

Nuorisotilat avoinna syyslomaviikolla

Nuorisopalvelut järjestää tuttuun tapaansa runsaasti maksutonta toimintaa ja tekemistä syyslomiaan viettäville lahtelaisnuorille. Nuorisotilat eri puolilla kaupunkia ovat auki ja tarjoavat runsaasti esimerkiksi kokkailuun, pelailuun ja taiteeseen liittyvää tekemistä.

Alakouluikäisille lapsille järjestetään Yli-Marolan kotieläinpihalla hurjan hauska Kurpitsajahti 25., 26. ja 31.10. kello 17.30–19.00. Kurpitsajahdin taustalla ovat nuorisopalveluiden Mahdollistamo-hankkeen teatterileirillä syyslomaviikkoaan viettävät nuoret.

Lisätietoja Kuripitsajahdista ja nuorisopalveluiden syyslomaviikon toiminnoista, ikärajoista ja ilmoittautumisista saa kaupungin nuorisopalvelujen lahti.fi -verkkosivustolta lomatoimintaa.

Kirjastot palvelevat normaalisti syyslomaviikolla

Lahden kirjastot ovat auki normaalisti syyslomaviikolla. Tervetuloa kirjastoihin viihtymään tai vaikka pelailemaan lautapelejä. Lainattavaksi löytyy lomalukemista, pelejä ja liikuntavälineitä.

Perhepuiston uusi leikkiväline aukeaa syyslomalaisten iloksi

Launeen perhepuistoon on rakennettu uusi puumaja-aiheinen leikkiväline. Uusi leikkiväline sijaitsee puiston keskiosassa, liikennekaupungin ja kerhotalon välisellä kukkulalla. Luvassa on paljon kiipeilyä, metsän eläimiä, kuten tikka ja pöllö ja silmiään pyörittelevä peikkokin saattaa näyttäytyä.

Leikkivälineen avajaisia juhlitaan perjantaina 18.10. klo 17–19. Samalla selviää nimikilpailun tulos, jossa lahtelaiset saivat antaa äänensä. Avajaisissa tarjolla mehua ja keksejä. Tervetuloa!

Lomaviikon ja myös muusta lasten ja nuorten harrastustoiminnasta lisätietoa löytyy HarrasteLahti.fi-sivustolta.

Lisätietoja

Liikuntapalvelut, Liikuntapalveluvastaavat Sanna Nurminen, 040 702 9236 ja Jenni Mikkola, 050 383 6473

Lahden museot, hyvinvoinnin ja osallisuuden intendentti Anna Jantunen, 050 398 5496 ja yleisötyön päällikkö Suvi Kuisma, 050 398 5521

Nuorisopalvelut, Jarno Koskelainen, nuoriso-ohjaaja, 050 383 6462 ja Ulla-Riitta Moilanen, nuorisotyöntekijä, 050 559 4125

Lahdenmuseot.fi

harrastelahti.fi

Kuva: Malvan kuva-arkisto, taidepaja