Hyppää sisältöön

Tasangonpolku saneerataan loppukesän aikana

Luhdantaustankadun ja Lähteen monitoimitalon välisen Tasangonpolun saneeraus alkaa kuluvalla viikolla. Saneerauksessa vahvistetaan väylän rakennekerroksia ja lopuksi väli asfaltoidaan koko matkaltaan. Töiden aikana kevyen liikenteen kiertoreitti kulkee Patometsänkadun kautta.

Saneeraustyö aloitetaan viikolla 28. Työ suoritetaan heinä-elokuun aikana. Väylätyöt tehdään kahdessa osassa siten, että koulun puoleinen osuus saadaan valmiiksi ennen koulujen alkamista.

Väylän pintaan levitetään murskekerros, joka sekoitetaan nykyisten rakennekerrosten kanssa kantavuuden parantamiseksi. Kuivatusta parannetaan salaojittamalla ja kaivamalla nykyisiä sivuojia auki. Jyrsityn osan päälle ajetaan uusi kantava kerros, joka lopuksi päällystetään asfaltilla. Myös väylän valaistus uusitaan työn yhteydessä.

Pahoittelemme rakentamisen aiheuttamaa häiriötä! Pyrimme työssämme minimoimaan häiriötä aiheuttavat tekijät.

Lisätietoja:

Antti Ojanen, toimistoinsinööri, p. 044 716 1133, antti.ojanen@lahti.fi, Lahden kaupunki

Petri Hyttinen, työmaapäällikkö, p. 050 476 7850, petri.hyttinen@peabasfalt.fi, Peab Asfalt

Aihealueet