Hyppää sisältöön

Terveellisesti ja edullisesti sähköautolla ja polkupyörällä

Esittelemme lahtelaisia kestäviä liikkujia osana Kestävän liikkumisen teemavuotta. Sarja tutustuttaa erilaisiin ja eri elämäntilanteissa oleviin ihmisiin, jotka ovat kukin löytäneet itselleen sopivia kestävän liikkumisen tapoja.

Ahtialassa perheensä kanssa asuva Ville Tervo on monipuolinen arkiliikkuja. Säännöllisesti käytettyjen kulkuneuvojen valikoimaan kuuluvat niin polkupyörä, bussi, juna kuin myös sähköautokin. Vajaan kymmenen kilometrin työmatka hoituu pääsääntöisesti polkien tai pääkonttorille Helsinkiin kulkiessa junalla. Ville kertoo, että kesällä matka hoituu tavallisella polkupyörällä, talvella alle vaihtuu sähköavusteinen läskipyörä.

Sähköauto on edullinen käyttää

Villen laskelmien mukaan 20 000 kilometrille vaaditun sähkön lataaminen on tullut maksamaan viime vuoden aikana vain noin 300 euroa. Kilometrin energiakustannus on siis noin 1,5 senttiä eli suunnilleen kuudesosa pienikulutuksisen bensiiniauton kuluttaman polttoaineen hinnasta. Summa kattaa sekä sähköenergian että siirtomaksun.

Edullinen kotilataus on onnistunut pörssisähkön halvimpia tunteja ja edullista yösiirtoa hyödyntämällä. Tähän Villellä on oma itse kehitetty automatiikka, joka poimii edulliset lataustunnit tiedossa olevan ennakkohinnan ja auton vaatiman energiamäärän yhteensovittamalla. Ville kuitenkin toteaa, että lähes vastaavaan tulokseen on mahdollista päästä myös ilmaisesti olemassa olevilla sovelluksilla.

Lopuille vuosittaisille kilometreille (n.10 000km) on joutunut käyttämään kalliimpaa matkan varrelta ladattua sähköä. Edullisempi kotilataus ei ole aina mahdollista, koska auto on käytössä pääsääntöisesti vain pidemmillä viikonloppu- ja vapaa-ajan matkoilla. Arkena perheen molemmat aikuiset käyttävät useimmiten polkupyörää.

Terveyttä fillaroinnilla

Ville kertoo, että aloitti säännöllisen työmatkapyöräilyn terveydellistä syistä. Kiireisimpiä ruuhkavuosia elänyt mies ei ehtinyt tai jaksanut kuntoilla työpäivän jälkeen. Istumatyö ja istuminen autossa työmatkoja tehden saivat selän niin huonoon kuntoon, että muutokselle tuli tarve. Ville alkoi pyöräillä töihin – vaikka matkaa oli tuolloin 20 kilometriä nykyisen kymmenen sijaan – ja sai selän kuntoon muutamassa kuukaudessa.

Tuolloin pääkaupunkiseudulla asuneen Ville päivittäinen työmatka piteni vartilla autoon verrattuna, mutta aikaisempi liikkumattomuus vaihtui tunnin päivittäiseen kuntoiluun, johon ei olisi ollut silloisessa elämäntilanteessa mitään mahdollisuuksia, ellei työmatkaan käytettyä aikaa olisi saanut hyödynnettyä.

Mutkat parantavat matkaa

Ville kertoo, että hän etsii työmatkalleen aktiivisesti vaihtoehtoisia reittejä. Hän suuntaa polkupyöränsä isojen teiden ja valtaväylien sijaan pikkuteille ja poluille. Työmatkalla saadun liikunnan lisäksi Ville arvostaa luontokokemusta, jonka saa pyöräillessä ja etenkin poluille poiketessa. Hän arvioi, että suunnilleen kolmannes työmatkasta kulkee jossain muualla kuin teillä. Ville vinkkaa, että pienillä lisämutkilla saa erinomaista vaihtelua arkisiin matkoihinsa.

Kestävän liikkumisen vuosi 2025