Hyppää sisältöön

Tilastokeskus ennustaa Lahden väkiluvun kasvavan

Suomessa on 77 kuntaa, joiden väkiluvun ennustetaan kasvavan vuoteen 2045 mennessä. Lahti on näistä yksi. Tilastokeskuksen tuoreimman väestöennusteen mukaan Lahden väkiluku nousisi vajaaseen 124 000 henkilöön vuoteen 2045 mennessä, mikäli nettomaahanmuutto pysyisi nykyisellä tasolla. Tällä hetkellä Lahden kaupungin väkiluku oli syyskuun 2024 lopussa 121 307.

Alle 15-vuotiaiden määrä sen sijaan laskisi nykyisestä (syyskuu 2024) 16 225 nuoresta runsaaseen 13 593 nuoreen vuoteen 2045 mennessä. 65 vuotta täyttäneiden ja tätä vanhempien määrä kasvaisi nykyisestä 31 089 (syyskuu 2024) asukkaasta vuoden 34 973 asukkaaseen.

Työikäisen väestön määrän ennustetaan kasvavan seuraavat 15 vuotta

Vuoden 2024 syyskuun lopussa Lahdessa oli 15–64-vuotiaita eli työikäisiä henkilöitä 73 993. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan työikäisen väestön määrä kasvaisi Lahdessa lähes 1 627 henkilöllä vuoteen 2040 mennessä, jolloin työikäisten määrä saavuttaisi huippunsa Lahdessa. Tämän jälkeen työikäisten määrä lähtisi hieman laskuun ja vuonna 2045 Lahdessa olisi työikäisiä 75 419. Työikäisten eli 15–64-vuotiaiden osuus väestöstä on tällä hetkellä noin 61 % väestöstä. Nykyisen tasoinen nettomaahanmuutto ylläpitäisi työikäisten määrän kasvua Lahdessa.

Väestöllinen huoltosuhde, eli lasten ja vanhusten määrä suhteessa työikäisiin, on Lahdessa korkeampi kuin Suomessa keskimäärin. Vuonna 2023 Lahdessa oli 64,4 lasta tai vanhusta sataa työikäistä kohden, kun vastaava luku koko maassa oli 61,9. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan Lahden kaupungin huoltosuhde laskee vuoteen 2035 mennessä 63,9:ään, kun koko maan vastaava luku olisi 60,5. Vuoteen 2045 mennessä Lahden huoltosuhde on ennusteen mukaan 64,4, ja koko maassa 60,1.

Nykyisen tasoinen nettomaahanmuutto lykkää väestöllisen huoltosuhteen nousua, mutta ei estä sitä kokonaan. Matalan syntyvyyden seuraukset ikärakenteelle tulisivat nykyisellä väestökehitykselläkin eteen kuitenkin myöhemmin.

Useampi ennustaa Lahden väkiluvulle kasvua

Tilastokeskuksen väestöennuste on samoilla linjoilla kun syyskuussa MDI-tutkimusyhtiön julkaisema. MDI arvioi, että Lahden väkiluku voi kasvaa 0,5% vuoteen 2040 mennessä eli vuoden 2023 lopun 120 693 asukkaasta vuoden 2040 lopun 121 296 asukkaaseen, jos maahanmuutto on yhtä voimakasta kuin viime vuosina. Tilastokeskus arvioi, että vuonna 2040 Lahdessa asukkaita olisi 123 510. Lahden kaksi vuotta sitten laatimassa omassa väestösuunnitteessa Lahden kaupunki arvioi, että vuonna 2040 Lahden väkiluku olisi 123 420. Väestönkehityksen trendi on Lahden kaupungin osalta kaikissa ennusteissa näin ollen nouseva.

Lahden kaupunki laatii joka toinen vuosi oman väestösuunnitteen, joka sisältää koko kaupungin väestöennusteen, rakentamisennusteen, osa-alueittaisen väestöennusteen kunnan sisäisistä alueista sekä oppilasennusteet. Se ottaa Tilastokeskuksen ennustetta tarkemmin huomioon alueen ominaispiirteitä ja paikallistietoa alueen sisällä vaikuttavista tekijöistä, joista tärkeimpänä on lähivuosien tiedossa olevat ja arvioidut rakentamismäärät Lahdessa. Se huomioi siis suunnitellun asuinrakentamisen, jolloin kasvun alueellista jakautumista voidaan ennakoida paremmin. Kaupungin oma väestösuunnite julkaistaan vuoden loppuun mennessä.

Tutustu Tilastokeskusen väestöennusteesen ja Lahden kaupungin väestösuunnitteeseen:

Tilastokeskus, julkaistu 24.10.2024

Lahden kaupunki, julkaistu 1.2.2023 uutinen ja raportti