Hyppää sisältöön

Tiukkaa asiaa nuorisotyöstä – kunnallista nuorisotyötä tekevät kokoontuivat Lahdessa

Kunnallista nuorisotyötä tekevät ja siitä kiinnostuneet kokoontuivat Lahdessa Kanuunan verkostopäivillä. Tapahtuma tarjosi tiukkaa asiaa nuorisotyöstä, sillä ääneen pääsivät nuorisotyötä tekevät, siitä vastaavat ja sitä tutkivat.

Kanuunan verkostopäiville 29.–30.8. Sibeliustalossa kokoontui satoja nuorisotyön ammattilaisia yli 60 kunnasta. Osallistujien ja esiintyjien joukossa oli myös muita viranomaisia, kolmannen sektorin toimijoita ja nuorisotutkijoita.

Ohjelmaan sisältyi esityksiä, työmuotokohtaisia tapaamisia ja puheenvuoroja, joiden aiheina olivat muun muassa nuorten häiritsevä käyttäytyminen, yhdenvertaisuus, yksinäisyys ja osallisuus. Runsaan ohjelman lisäksi tapahtuma tarjosi kunnissa nuorisotyötä tekeville ammattilaisille mahdollisuuden verkostoitua, jakaa kokemuksiaan ja kehittää työtään eri puolilla Suomea työskentelevien kollegojen kesken.

Ohjelmassa käsiteltiin muun muassa seuraavia aiheita:

  • Miten reagoida nuorten häiriköintiin? – tapaus Seinäjoki ja kunnallinen nuorisotyö, Seinäjoen nuorisotoimen johtaja Pekka Hautamäki joukkoineen ja Lappeenrannan nuorisotoimenjohtaja Kimmo Hölkki. Kommentoimassa rehtori ja Lahden sivistyslautakunnan puheenjohtaja Marju Markkanen, nuorisotutkija Antti Kivijärvi sekä poliisit Anna-Mari Finni ja Minna MolanderPäijät-Hämeen Ankkuritiimistä.
  • Yksinäinen nuori ja harrastamisen kynnys, osaamiskeskus Kentaurin tutkija ja Humakin lehtori Eeva Sinisalo-Juha.
  • Mielenterveyden vahvistamisen työvälineitä nuorisotyöhön esittelee asiantuntija Elina Marjamäki, MIELI Suomen Mielenterveys ry.
  • Non-toxic – syrjimätön pelikulttuuri -hanke julkaisee työkaluja ja menetelmiä sisältävän oppaan, projektikoordinaattori Sonja Ahtiainen ja projektisuunnittelija Essi Tainio Helsingin nuorisopalveluista.
  • Kohti kestävää tulevaisuutta ja ekososiaalista sivistystä kestävän nuorisotyön kautta, suunnittelija Ville Leino ja nuorisotyön koordinaattori Juha Laakso Espoon nuorisopalveluista.

Tapahtuman järjesti kunnallisen nuorisotyön kehittämisverkosto Kanuuna, joka on osaamiskeskus Kanuunan päätoteuttaja. Valtakunnallista osaamiskeskusta hallinnoi Lahti. Toiminnan rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lisätietoja

Suvi Lappalainen
verkostopäällikkö
Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuuna / Kanuuna-verkosto
p. 050 383 6453
suvi.lappalainen@lahti.fi

www.nuorisokanuuna.fi
Kanuuna-verkoston toimintaan voit tutustua toimintakertomuksen kautta

Kanuunan verkostopäivät