Luonnoksessa on paljon uusia sisältöjä: Strategiset merkinnät palvelukeskittymistä sekä joukkoliikenteen- ja kaupunkipientalojen vyöhykkeistä ohjaavat Lahden kasvua ja kehitystä vielä kestävämmäksi ja vetovoimaisemmaksi kaupungiksi. Yleiskaavassa edistetään maamassojen kiertoa, vaalitaan tärkeitä luontoarvoja sekä pohjavettä uusilla merkinnöillä. Asumisen ja elinkeinoelämän aluevarauksiin on suunniteltu joitakin muutoksia. Uusilla toimenpiteillä taas esimerkiksi kehitetään viihtyisämpää kävelyn ja pyöräilyn ympäristöä ja edistetään sähköistä liikennettä.
Asukkaat ovat voineet osallistua luonnoksen valmisteluun viime vuoden teematilaisuussarjassa ja nyt on aika esitellä luonnosta kahdessa asukastilaisuudessa. Moni aihe kaipaa asukkaiden kommentteja ja aikaa on myös jutella valmistelijoiden kanssa mieltä askarruttavista kysymyksistä. Toivomme, että pääset paikan päälle!
Tilaisuudet järjestetään Nastolan Rakokivessä 9.5. ja Trion Palvelutorilla 11.5. Tilaisuuksiin on myös mahdollista osallistua etänä Teamsissa.
Merkitse tilaisuudet kalenteriisi:
Tiistai 9.5. 17.30–19.00 Tilaisuus järjestetään Rakokiven Kulttuuripuiston avajaisten yhteydessä Monitoimitalo Loistossa, Monitoimiluokka Ku/luma 1111, Kulkuohje: Saapuminen Laturintieltä C-ovelle. Tila sijaitsee suoraan käytävän päässä vasemmalla puolella, viimeinen ovi.
Linkki etäosallistujille: http://bitly.ws/DuXk
Torstai 11.5. 17.30–19.00 Trion Palvelutorin Lava-tilassa, Kulkuohje: Käynti Palvelutorin Lava-tilaan on Trion toisesta kerroksesta. Palvelutorin aulaan saapuessasi jatka suoraan tilan perälle ja löydät Lavan oikealta.
Linkki etäosallistujille: http://bitly.ws/DuXt
Tilaisuuksien esitysmateriaali (pdf): https://www.lahti.fi/uploads/2023/05/e65d8074-20230509_lahden_suunta_asukasilta.pdf