Hyppää sisältöön

Tutustu Wellamo-opiston lukuvuoden 2024–2025 opetusohjelmaan digilehdessä

Wellamo-opiston lukuvuoden 2024–2025 kurssitarjontaan voi tutustua verkossa jo kesällä tiistaista 18.6.2024 alkaen. Opetusohjelma löytyy digilehtenä opiston verkkosivuilta osoitteessa wellamo-opisto.fi. Ilmoittautuminen alkaa torstaina 8. elokuuta.

Hyvinvointi ja aivoterveys korostuu kurssitarjonnassa

– Ensi lukuvuonna nimenomaan aivoterveys korostuu Wellamo-opiston hyvinvointia edistävässä kurssitarjonnassa. Tarjolla on esimerkiksi aivoterveellistä toimintaa, ruokakursseja, eväitä palautumiseen, hyvän olon musiikkia, kertoo Wellamo-opiston rehtori Mari Ylä-Sankola-Peltola. 

– Uuden opettelu virkistää mieltä ja jopa suojaa aivoja muistisairauksilta. Kun arjessa on innostavaa tekemistä, niin aivoille haitallinen stressi lievittyy, Ylä-Sankola-Peltola toteaa. Aivot tarvitsevat myös toisten ihmisten seuraa, mitä Wellamo-opisto toiminnallaan mahdollistaa.

– Tunnustettua on myös tanssin merkitys aivoterveyteen, jatkaa tanssia aiemmin ammatikseen harjoittanut ja nyt omaksi ilokseen tanssahteleva Ylä-Sankola-Peltola.
– Jatkamme hyvän suosion saanutta päivädiskoa Harjun entisellä koululla perjantai-iltapäivisin 6.9. alkaen kerran kuukaudessa.

Päivädisko on maksuton, matalan kynnyksen, ikärajaton tapahtuma, vapaamuotoista jammailua ja tanssahtelua yhdessä. Keskimäärin 50 on ollut kerralla koolla. Soittolista kootaan teemoitetusti toiveiden mukaisesti. Toteutuksessa on mukana myös Diakonilaitos ja Mente Palvelut.

Kurssitarjonnassa tuttua ja uutta

Wellamo-opiston ensi syksyn opetusohjelmasta löytyvät aina suositut ja tutut liikunta-, tanssi-, musiikki-, käsityö-, kieli- ja kuvataidekurssit. Viime kaudella erityisen suositut erilaiset perhekurssit jatkuvat.

Uutuuksista Ylä-Sankola-Peltola mainitsee esimerkiksi seuraavat kurssit: Korean alkeet verkkokurssi, Shojin Ryori -japanilaista kasvisruokaa, Hyvinvointia musiikilla -päiväryhmä senioreille, Kurkistus mytologiaan: Ovidiuksen Muodonmuutoksia, Varhaiset bluesin mestarit, Bodysound jooga, Barreflow, Suomen taidehistorian luentosarja, Vanhalle tietokoneelle uusi elämä Linuxilla.

Wellamo-opisto tarjoaa myös maksutonta ja kaikille avointa digineuvontaa kuntien kirjastoissa sekä maksullisia tietotekniikan kursseja sekä tietotekniikan yksilöopetusta.

Ilmoittautuminen alkaa 8.8. – Löydä tarjonnasta omasi

Painettu opetusohjelma on haettavissa elokuun alusta Wellamo-opiston toimiston lisäksi toimialueen kirjastoista, Lahti-pisteestä, Kauppakeskus Triosta ja Karismasta, Holman Prismasta sekä Suomalaisesta kirjakaupasta.
– Usealla jakelupisteellä haluamme varmistaa, että painettua ohjelmaa kaipaavat voivat sellaisen hakea, Ylä-Sankola-Peltola vielä toteaa.

Wellamo-opisto on Lahden kaupungin ylläpitämä seudullinen kansalaisopisto Päijät-Hämeessä. Toimintaa on Lahdessa, Asikkalassa, Hollolassa, Kärkölässä, Myrskylässä, Orimattilassa ja Padasjoella.

Lisätiedot

Lahden kaupunki, Sivistyksen palvelualue,
Wellamo-opisto, rehtori Mari Ylä-Sankola-Peltola, 050 398 5850

Kuva Lassi Häkkinen

wellamo-opisto.fi