Hyppää sisältöön

Uusi puistoväylä valmiina viihtymiseen ja kulkemiseen Ranta-Kartanossa

Ranta-Kartanon keskeiselle alueelle on valmistunut uusi puistomainen reitti keskustasta Pikku-Vesijärven puistoon. Loputkin työmaa-aidat saadaan pois tiistaina ja uusi väylä aukeaa pyöräilijöiden ja kävelijöiden käyttöön.
Ilmakuvassa näkyy perennapenkkejä ja omat, toisistaan erotetut kulkuväylät kävelijöille ja pyöräilijöille.

Nyt aukeava puistoväylä on askel kohti lahtelaisten keskustavisio 2040 ideoinnin yhteydessä esittämää toivetta kestävästä ja luonnonläheisestä keskustasta.

Puistoalue on suunniteltu vehreäksi ja viihtyisäksi

Monipuolinen kasvillisuus tarjoaa kukintaa koko kasvukauden ajan. Puistosta löytyy yli 23 000 tainta ja 118 eri lajiketta. Perennapenkit mukailevat vanhan linja-autoaseman bussilaitureita kunnioittaen alueen historiaa. Puita saadaan vielä hetki odottaa. Ne istutetaan lokakuussa, mikä on puiden istuttamiselle otollista aikaa.

”Rakentaminen oli kiinnostava projekti kaupungille. Pääsimme toteuttamaan mm. uudenlaisia hulevesiratkaisuja, jotka auttavat hallitsemaan tulevaisuuden haasteita, kuten lisääntyviä rankkasateita,” kertoo projektipäällikkö Riku Tiittanen.

Alueen hulevedet hyödynnetään kasvien kasteluun. Hulevesiaiheet on päällystetty veden virtausta kestäviksi ja muotoiltu siten, että ne ovat kuivanakin kauniita. Kasvillisuuden lomassa polveilee erilliset reitit jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Reitit on valaistu puistovalaisimilla ja matkan varrelle on sijoitettu lahtelaisten toivomia, oleskeluun sopivia penkkiryhmiä.

”Uusi puistoväylä tuo viihtyisän reitin kävelijöille ja pyöräilijöille keskustasta Pikku-Vesijärven puistoon ja Vesijärven rantaan. Lahti tuntuu askeleen enemmän rantakaupungilta,” toteaa suunnittelupäällikkö Pirkko-Leena Jakonen.

Uudenlaista vehreää kaupunkiympäristöä Lahden keskustaan

Huhtikuussa alkanut työ on nyt saatu päätökseen, ja uusi puistoväylä aukeaa tiistaina kaupunkilaisten käyttöön. Urakan kokonaiskustannukset ovat 1 500 000 euroa, josta osa on katettu valtion tuella. Traficomilta saatiin 750 000 euron avustus kävelyn ja pyöräilyn kehittämiseen.

Nyt valmistuva alue ulottuu keskustan puoleisesta päädystä pysäköintitalon ja uusien asuintalojen nurkalle. Pyöräilyn ja jalankulun väylät on tehty valmiiksi Pikku-Vesijärvenpuistoon asti, mutta loput puistosta toteutetaan myöhemmin. Sillä välin saamme nauttia kukkaniitystä entisen Jalkarannantien ajoradan paikalla.

Toivomme, että uusi puistoväylä tuottaa paljon iloa lahtelaisille. Tervetuloa tutustumaan uuteen alueeseen kaupungin sydämessä vaikka iltakävelyllä.

Suunnittelupäällikkö Pirkko-Leena Jakonen