Päivähoitoalalle päädyin sattuman kautta, mutta opinnot suoritettuani olen viihtynyt varhaiskasvatuksen tehtävissä jo neljän vuosikymmenen ajan.
Perheet ja lapset ovat asiakkaitani ja haluan palvella heitä parhaalla mahdollisella tavalla. Tavoitteenamme luoda lapselle turvallinen ympäristö. Ryhmien välinen tiivis yhteistyö on meidän päiväkodissamme arkipäivää, se rakentaa turvallisuutta ja luottamusta.
Aurinkorinteen vuoropäiväkodissa luottamuksen rakentaminen alkaa siitä, kun uusi lapsi tulee ryhmään. Alku vaatii aikuiselta sensitiivisyyttä.
Aikuisten seuraa ei tuputeta lapselle, vaan hänelle annetaan aikaa tutkia ja tutustua. Luottamus uuteen ryhmään, tilaan ja aikuisiin rakentuu pikkuhiljaa. Aluksi kaikki uudet asiat voivat tuntua lapsesta pelottavilta, mutta rutiinien avulla arki helpottuu. Kun lapsi sanoo kotiin lähdön hetkellä, että ei ihan vielä haluaisi lähteä pois, on se meille positiivinen palaute ja kertoo luottamuksen syntymisestä.
Lasten onnistumiset, nauru ja ihan tavallinen arki ovat onnistuneen työpäivän parasta antia. Lapset ovat hyvin avoimia ja osoittavat suoraan mielipiteensä eri asioista. Lasten kanssa saan olla oma itseni, pelata ja touhuta kaikenlaista. Minulla on tapana laulaa ja riimitellä tavallisissa arjen tilanteissa. Aluksi lapset ihmettelevät sitä ja kysyvät: miksi Jukka laulaa. Mutta nopeasti he tottuvat siihen ja pitävät sitä ihan normaalina. Mitä enemmän heittäydyn työhön, sitä enemmän saan siitä irti.
Iloitsen siitä, kun entiset hoitolapset nuoriksi tai aikuisiksi vartuttuaan tervehtivät vastaan tullessaan.
”Se on tunnekasvatusta parhaimmillaan, kun opettelemme, mitä empatia tarkoittaa ja myötäelämme kaverin surussa.”
Lasten kasvatus- ja opetustyössä on tapahtunut paljon muutoksia vuosikymmenten aikana. Työtä ohjaava varhaiskasvatuslaki on muuttunut, ja sen myötä ovat muuttuneet myös työnantajan ohjeet ja linjaukset. Selkeimpiä toimintatavan muutoksia voi nähdä esimerkiksi toimintavuoden suunnittelussa ja erilaisten tukimenetelmien käytössä. Nykyisin arkeen kuulu muun muassa se, ettei kaikilla ole yhteistä puhuttua kieltä.
Kahdeksankymmentäluvulla tehtiin elokuussa koko vuoden toimintasuunnitelma. Nyt suunnittelemme toimintaa lapsia kuunnellen. Huomioimme lasten mielenkiinnon kohteet ja vahvuudet ja rakennamme arkea yhdessä niiden pohjalta. Käytämme paljon apuvälineitä, esimerkiksi kuvatukea. Kuvat auttavat kertomaan ja ymmärtämään päivän tapahtumia esimerkiksi: ensin puetaan päälle ja sitten mennään ulos. (Lapselle havainnollistetaan asia kuvakorttien avulla.)
Varhaiskasvatuksen viikko-ohjelmaan kuuluu askareita, joiden avulla opetamme lapsille elämän perustaitoja: tavaroista ja siisteydestä huolehtimista, toisten huomioimista, luottamusta, liikkumista, laulamista ja kädentaitoja. Aamupiireissä käymme läpi viikonpäiviä, säätä, kavereita, jotka ovat paikalla ja lasketaan, kuinka monta meitä on.
Nykyisin puhutaan paljon tunnetaitojen merkityksestä. Erityistä erityisempää on se, kun käsittelemme ryhmässä lapsille tärkeitä, iloa tai surua tuottavia asioita. Se on tunnekasvatusta parhaimmillaan, kun opettelemme, mitä empatia tarkoittaa ja myötäelämme kaverin surussa.
Joka päivä teemme erilaisia asioita: maanantaina leikitään, tiistaina askarrellaan, keskiviikkona on tunnetaitoja tai muskari, torstaina salipäivä, perjantaina mennään metsäretkelle ja nautitaan luonnosta. Täytän pian 63 vuotta. Arvostan hyvää työyhteisöäni sekä kaikkia lapsia perheineen ja koen, että minulla on lapsille vielä paljon annettavaa.
