Hyppää sisältöön

Varhaiskasvatuksen palvelusetelihinta ja asiakasmaksut 1.11.2023 alkaen

Palvelusetelin perushinnan enimmäisarvoa korotetaan 852 eurosta 900 euroon sekä tehostetun ja erityisen tuen kerrointa 1,75:stä 2:een. Yksityisen varhaiskasvatuksen perushinnan ja tuen kertoimen nousulla ei ole vaikutusta asiakkaalta perittävään maksuun. Nollamaksuluokkaan kuuluville perheille kaupunki korvaa lisämaksun 25 euroon saakka. Kaupunginhallitus päätti palveluseteliin liittyvistä muutoksista kokouksessaan 21.8.2023.

Kaupunginhallitus säilytti lisämaksun perimismahdollisuuden 0 – 75 eurossa siten, että kaupunki korvaa nollamaksuluokkaan kuuluville perheille lisämaksun 25 euroon saakka. Aikaisemmin kaupunki on korvannut lisämaksun kokonaisuudessaan niiden lasten osalta, joille ei muodostu palveluseteliin omavastuuosuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että nollamaksuluokkaan kuuluvat perheet maksavat yksityisen päiväkodin perimästä lisämaksusta 25 euron ylittävän osan. Tämä muutos tulee voimaan 1.11.2023 lukien.

1.8.2023 alkaen kaikki palvelusetelipäiväkodit perivät lisämaksua. Perittävän lisämaksun vaihteluväli on 20 – 75 euroa ja keskiarvo 47 euroa. Lahdessa toimii yksityisiä päiväkoteja yhteensä 29, joista palvelusetelillä 24. Kaupungin päiväkoteja Lahdessa on 29.

Elokuussa 2023 palvelusetelin piirissä oli 1162 lahtelaista lasta, ja lisäksi lapsia on yksityisessä varhaiskasvatuksessa yksityisen hoidon tuella. Lahdessa varhaiskasvatuksen piirissä olevista lapsista 32% on yksityisessä varhaiskasvatuksessa.

Lisätietoja

Lahden kaupunki
Varhaiskasvatuspalvelut
palvelupäälliköt Piia Larinen 040 700 2340 ja Suvi Ruusunen 050 539 1651