Hyppää sisältöön

Vastaa kyselyyn talouden tasapaino-ohjelmasta

Tulevien vuosien aikana kaupungilla on tiedossa 50 miljoonan euron talouden tasapainotustarve. Lahti kartoittaa asukkaiden mielipiteitä kaupungin taloudesta ja elinvoimasta. Kyselyyn voi vastata 8. syyskuuta 2024 asti.

Lahden kaupunginvaltuusto päätti toukokuussa sopeuttaa kaupungin taloutta 50 miljoonalla eurolla vuosina 2024–2027. Tätä kutsutaan talouden tasapaino-ohjelmaksi. Ohjelman tavoite on lisätä kaupungin tuloja ja vähentää kaupungin menoja.

Kaupungin talouteen syntyi rakenteellinen alijäämä, kun sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtävät siirrettiin hyvinvointialueille ja kaupungin vero- ja valtionosuustuloja leikattiin enemmän kuin näiden tehtävien menot olivat olleet.

Lisäksi rakenteellista alijäämää on aiheuttanut kustannusten, korkomenojen ja työttömyydestä aiheutuvien menojen kasvu. Alijäämää on aiheuttanut myös konsernista saatavien tulojen lasku.

Suurin osa talouden toimenpiteistä kohdistuu tuleville vuosille. Toimenpiteitä tehdään kuitenkin jo nyt, ja vuonna 2024 tavoitteena on saavuttaa talousarviota parempi taloudellinen tulos.

Tutustu tasapainottamistavoitteisiin tarkemmin Talouden tasapaino -sivulla. Sivulle on koottu tietoa talouden tasapaino-ohjelmasta sekä vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.

Lue lisää: lahti.fi/talouden-tasapaino

Asukkailta toivotaan näkemyksiä taloustoimiin

Kaupunki valmistelee parhaillaan toimenpiteitä, joilla tasapaino-ohjelman tavoitteet saavutetaan. Kyselyssä voit antaa mielipiteesi siitä, miten säästötoimenpiteitä tulisi kohdentaa ja tuloja kasvattaa.

Tuloja voidaan kasvattaa esimerkiksi elinvoimaan panostamalla, kuten houkuttelemalla kaupunkiin uusia yrityksiä ja asukkaita. Toisaalta säästöjä syntyy esimerkiksi palveluja karsimalla.

Kyselyn vastauksia hyödynnetään osana kaupungin taloustoimenpiteiden suunnittelua. Tulokset julkaistaan kaupungin verkkosivuilla.

Kyselyssä voit myös esittää kysymyksiä taloudesta kaupunginjohtajalle. Kaupunginjohtaja vastaa kysymyksiin kootusti syksyn aikana.

Vastaa kyselyyn (webropolsurveys.com)

Talousarvion käsittelyaikataulu loppuvuodelle

  • 9–11.9. Jaostot ja lautakunnat antavat vuoden 2025 talousarvioesitykset ja talouden tasapaino-ohjelman toimenpide-esitykset
  • 11.10. Kaupunginjohtajan talousarvioesitys vuodelle 2025
  • 4–5.11. Kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2025 talousarvioesitystä
  • 25.11. Kaupunginvaltuusto päättää vuoden 2025 talousarviosta

Lisätiedot