Hyppää sisältöön

Vuoden 2024 Apoli-tunnustus jaettiin laadukkaan rakennetun ympäristön edistämisestä Lahdessa

Kuvassa palkinnon voittanut suunnittelukohde Anttilanmäellä
Kuvassa tunnustuksen voittanut suunnittelukohde Talo Pitkäranta. Kuva: Pasi Widgren

Arkkitehtuuripoliittisen ohjelman APOLI:n tavoitteena on edistää laadukkaan rakennetun ympäristön muodostumista. Laadukas ympäristö muodostuu hyvästä arkkitehtuurista, hyvin toteutetusta katumiljööstä, maisemasta ja tarinoista sen pohjana. Laadukas ympäristö parantaa asukkaiden elämänlaatua ja myös kaupungin kilpailukykyä.

Tänä vuonna tunnustusta jaettiin Lahdessa järjestetyillä valtakunnallisilla Apoli-päivillä

Vuoden 2024 tunnustus annettiin Talo Pitkärannan rakennuttajille Elisa ja Tuomo Pitkärannalle, sekä Mer-arkkitehdeille; pääsuunnittelijana kohteessa oli Jenni Hölttä, arkkitehti SAFA, ja arkkitehtina Julia Hertell, arkkitehti SAFA. ​

Palkittava kohde sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla alueella ja on erinomainen esimerkki onnistuneesta perinteiden ja modernin arkkitehtuurin yhdistämisestä. ​

Kohteen tilaajalla on ollut unelma omasta kodista, mutta he ovat halunneet sovittaa sen alueen kontekstiin ja kunnioittaa kulttuurihistoriallisesti arvokasta ympäristöä. Alueen asemakaava ohjaa rakentamista hyvin tarkasti, ja tilaaja on ottanut projektiin taitavat arkkitehdit sovittamaan unelmansa pienelle tontille ja alueen reunaehtoihin. Projektissa on tehty yhteistyötä niin kaupunginmuseon kuin rakennusvalvonnan kanssa.​

Mittasuhteiltaan ja väritykseltään harmoninen, yksityiskohdiltaan huolellisesti suunniteltu Talo Pitkäranta ottaa hienovaraisesti paikkansa Vihdinhaaran ja Vihdinkadun kulmassa Anttilanmäen valtakunnallisesti arvokkaassa rakennetussa ympäristössä. Rakennus tuo kiinnostavan uuden kerrostuman ja perinteeseen nojaavan väriläiskän Anttilanmäen monimuotoiseen kaupunkikuvaan.​

​Tilaisuudessa palkinnon jakoi Lahden kaupunginarkkitehti Johanna Palomäki. Voit lukea lisää Lahden arkkitehtuuripoliittisesta ohjelmasta täältä.

Arkkitehtuuri on aluekehittämisen väline

Tilaisuudessa jaettiin myös Suomen Arkkitehtiliiton myöntävä SAFA-palkinto. Se jaettiin tänä vuonna Suomenlinnan hoitokunnalle maailmanperintökohteen kokonaisvaltaisesta kehittämisestä ja vaalimisesta. Suomenlinnan hoitokunta ja SAFA-palkinto täyttävät molemmat tänä vuonna 50 vuotta. Lue lisää SAFA-palkinnosta täältä.

Tilaisuuden tallenne on katsottavissa kaksi viikkoa

Ohita upotus