Hyppää sisältöön

Liikuntapaikkasuunnitelma 2025-2035

Liikuntapaikkasuunnitelman taustalla on Lahden kaupunginvaltuuston liikuntapalveluille esittämä toive selvittää kaupungin ylläpitämien liikuntaolosuhteiden nykytilaa. Lisäksi suunnitelman tavoitteena on ollut tuottaa nykytila-analyysin pohjalta näkemyksiä kaupungin liikuntaolosuhteisiin liittyvistä toimenpiteistä pyrkien kuitenkin huomioimaan myös kaupunkistrategisia painotuksia sekä kaupungin taloustilanteen reunaehtoja.

Suunnitelman tarkoitus ja laatimistapa

Liikuntaolosuhteiden kehittäminen ja ylläpito edellyttää sujuvaa yhteistyötä kaupungin eri palvelualueiden välillä sekä laajan sidosryhmäjoukon kanssa. Tästä syystä liikuntapaikkasuunnitelman valmistelua on pyritty toteuttamaan poikkihallinnollisesti sekä liikuntapaikkojen käyttäjiä osallistaen. Osana valmistelua on siten toteutettu mm. asukas- ja seurakysely sekä laajan osallistujajoukon työpajoja. Luottamushenkilöiden näkemyksiä suunnitelmaan liittyen on kuultu yhteisessä työseminaarissa.

Suunnitelmatyössä tarkasteltu aikajänne on vuoteen 2035 saakka. Tarkastelun pitkähkön aikajänteen takia toimenpidesuunnitelma tulee nähdä ajan ja tilannemuutosten myötä päivittyvänä työkaluna, jota hyödynnetään kaupungin eri palvelualueiden toimenpiteiden detaljitasoisessa vuosisuunnittelussa. Toivomme toimenpidesuunnitelman jalkautuvan laajasti, sillä liikunnan ja liikuntaolosuhteiden edistäminen on koko kaupungin yhteinen asia.

Suunnitelmakauden päätavoitteet

Liikuntapaikkasuunnitelman strategisina pääohjureina ovat kaupunkistrategian tavoitteet, joita liikuntasuunnitelmalla pyritään edistämään.

Isot hankkeet maaliin

Suunnitelmakauden aikana rakennetaan keskustan alueelle uusi laajoja käyttäjäryhmiä palveleva moderni vesiliikuntakeskus sekä toteutetaan Isku-Areenan perusparannus tai monitoimiarena ja harjoitusjäähalli kokonaisuus. Lisäksi vahvistetaan yleisesti kaupunkikeskustan vetovoimaa tapahtuma-alueena kehittämällä aktiivisesti Urheilukeskuksen ja Kisapuiston liikunta-alueita ja
niiden oheistoimintoja.

Omatoimisen liikunnan olosuhteet parantuvat

Suunnitelmakauden aikana saadaan valmiiksi useita uusia, laadukkaita ja kaupunkilaisten vapaasti käytettäviä lähiliikuntapaikkoja sekä
ulkokuntoilupaikkoja. Lisäksi tavoitteena on parantaa jo olemassa olevia ja suosittuja kaupungin luontoliikuntaolosuhteita sekä kehittää
niiden tasa-arvoista ja esteetöntä saatavuutta.

Seuratoiminnan edellytykset vahvistuvat

Suunnitelmakauden aikana vahvistetaan merkittävästi kaupungin pallo- ja urheilukenttäverkoston laatua mm. uusimalla pallokenttien
tekonurmipäällysteitä sekä kunnostamalla Radiomäen urheilukentän. Sisäliikuntatiloja kehitetään erityisesti rakentamalla uusia liikuntasaleja osana kaupungin monitoimitalohankkeita.

 

Tutustu liikuntapaikkasuunnitelmaan

Lisätietoja