Hyppää sisältöön

Turrankierto

Perustiedot

  • Janareitti (merkitty molempiin kulkusuuntiin). Reittiä on tulevaisuudessa tarkoitus jatkaa rengasreitiksi.
  • Pituus: 1,8 km/suunta
  • Vaativuus: osin vaativa, osin helpohko
  • Reittimerkintä: sinikeltaiset nuolimerkit ja sinipohjaiset retkeilyreitin merkit
  • Lähtöpiste ja P-alue: Nastolan Urheilukeskus, Turrantie 5 tai  Turranmetsän puolella lähtöpiste Metsänhengentie 13.
Turrankierto Karttapalvelussa

Ajankohtaista

Turrankierto toteutetaan kahdessa vaiheessa: ykkösvaiheessa vuoden 2022 aikana on kunnostettu ja merkitty lammen eteläpuolelta kulkeva polku. Toistaiseksi Turrankierto yhdistää siis Urheilukeskuksen ja Turranmetsän. Polku on kuljettavissa edestakaisin ja se on merkitty kumpaankin kulkusuuntaan.

Huomaa, että Urheilukeskuksen lähialueella oleva frisbeegolf-rata on aktiivisesti käytössä. Varo kiekkoja polun sen puoleisessa päässä!

Lammen pohjoispuolen ja kallioiden kautta kulkeva polkuosuus linjataan ja kunnostetaan myöhemmin. Voit liikkua alueella jokamiehenoikeudella ja omalla vastuulla – varo erityisesti jyrkänteitä! Läheiseltä kalliolta on kaunis näköala lammelle.

Huomioitavaa talvikaudella: Merkitty polku sivuaa lyhyesti hiihtolatuja. Kävelijä, väistä hiihtäjiä! Hiihtokaudella kulje aivan ulkoilureitin reunassa ladun ulkopuolella ja latuja turmelematta ja hiihtäjiä väistäen. Hiihtäjä, ennakoi kävelijät merkityissä ylityskohdissa ja yhteiskäyttöosuuksilla. Yhteispelillä kaikki mahtuvat luontoon.