Hyppää sisältöön
Mukkulan kartanonpuisto

Mukkulan kartanonpuisto ja tapahtumapuisto

Mukkulan kartanonpuisto

Vesijärven rannalla olevan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Mukkulan kartanonpuiston historia ulottuu 1400-luvulle saakka. Kaupungin hallintaan alue siirtyi 1959, jolloin siitä tuli Lahden kaupungin matkailu- ja vapaa-ajankeskus. Puistossa pidettiin Lahden kansainvälisiä kirjailijakokouksia ja Lahden Runomaratoneja vuodesta 1963 alkaen.

Ensimmäinen suuri kunnostus puistoalueella tehtiin vuonna 2015 maisema-arkkitehti Ismo Häkkisen suunnitelman perusteella. Puistoon palautettiin sen historiallisia puutarhataiteen elementtejä, kuten päärakennuksen järvenpuoleinen leikattu orapihlajakujanne. Puiston käytölle laadittiin ohjeistus, ja sen myötä mm. massatapahtumat ja autojen paikotus siirrettiin pois päärakennuksen läheisyydestä.

Kartanopuistossa yhdistyvät luontoarvot sekä historialliset, toiminnalliset ja esteettiset arvot. Alue onkin maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Mukkulan kartanonpuisto rajautuu Ritamäen luonnonsuojelualueeseen. Itäpuolella sijaitsevaa osittain suojeltua Tanssimäen rinnettä myötäilee ulkoilureitti “Mukkulan puistopolku”.

Varsinaisessa kartanorakennuksessa toimii hotelli, jota voi vuokrata juhla- ja kokouskäyttöön. Hotellihuoneita on sivurakennuksessa ja kartanon 1965 valmistunutta rantasaunaa voi vuokrata yksityistilaisuuksiin.

Kartanonpuiston uimaranta

Kartanonpuistossa on uimaranta, joka on suosittu ajanviettopaikka niin kesäisin kuin talvisinkin. Uimarannan läheisyydessä on leikkialue sekä rantakahvila. Yleinen soutuveneranta luo tunnelmaa. Lahden suosituin pulkkamäki on uimarannan yläpuolinen nurmirinne. Talvisin laiturialueella on Lahden Avantouimarit ry:n ylläpitämä avantouintipaikka.

Mukkulan tapahtumapuisto

Ritaniemenkadun päässä sijaitseva Mukkulan tapahtumapuisto on luonnonläheinen tapahtuma-alue, joka soveltuu 5000-15000 henkilön ulkoilmatapahtumalle.

Tapahtumapuiston alue piknik-pöytineen on vapaassa virkistyskäytössä, kun alueella ei ole tapahtumia. Alueelta löydät paikkoja, joista pulahtaa Vesijärveen uimaan. Myös soutuveneellä rantautuminen on mahdollista.

Porttirakennus Tapahtumapuistoon saavuttaessa on osa Lahden puuarkkitehtuuripuistoa. 17-metrisen portin suunnitteli arkkitehti Erkko Aarti.

Tapahtumajärjestäjille
Lauri Rotko
LahtiEnergia Tapahtumapuisto
Mukkulan tapahtumapuisto kesällä 2019

Sijainti kartalla

Ohita upotus